Kuusi kourallista kasviksia päivässä

Päivittäin on hyvä syödä kuusi kourallista kasviksia. Tuo tavoite täyttyy, kun syö esimerkiksi yhden porkkanan, yhden omenan, yhden tomaatin, pari desilitraa salaattia, pari desilitraa lämpimiä kasviksia ja pari desilitraa marjoja.

Kasviksiin lasketaan kuuluviksi vihannekset, juurekset, sienet, marjat ja hedelmät. Kuuteen päivittäiseen kouralliseen sisältyvät myös ruoanlaitossa käytetyt kasvikset. Kourallisen koko määräytyy syöjän mukaan, jolloin aikuisen kourallinen on iso ja lapsen pienempi.

Viime viikon ajan Kangasalan alakoululaisia kannustettiin hauskasti ja käytännön läheisesti tutustumaan erilaisiin kasviksiin. Yhteistyötä kasvisten syömisen lisäämiseksi tekivät luokanopettajat, koulujen ruokapalveluhenkilöstö ja lasten vanhemmat.

Tavoitteena on, että Kaappaa kasvis -viikosta tulisi vuosittainen, jatkuva käytäntö, joka edistää kasvisten tunnettavuutta ja monipuolistaa koululaisten ruokavaliota.

 

Tyttöjen lautaset täyttyivät kasviksista

Viime viikon torstaina Sariolan koulun ruokalassa syötiin uunimakkaraa ja spaghettia. Niiden lisäksi linjastossa omissa osioissaan oli tarjolla kurkkukuutioita, porkkanaraastetta ja ananaskuutioita. Kolmasluokkalaiset Vilja Saarenketo ja Senni Niittynen nostelivat lautasilleen niitä kaikkia.

– Niin niitä pitääkin ottaa, tytöt perustelivat.

Molempien tarjottimille päätyi myös jälkiruoaksi ajateltu appelsiinilohko. Senni otti sen lisäksi vielä kaksi lanttupalaa.

– Lanttu ei ole niin kauhean hyvää, mutta pystyn syömään sitä, sanoo Senni, jolle kasviksista parhaiten maistuvat tomaatti, kurkku, porkkana, sitruuna ja sipuli.

Se, miten paljon hän syö kasviksia aterioilla, määräytyy pääruoan mukaan.

– Jos on hyvää ruokaa, otan kasviksia vähemmän. Jos ei niin hyvää, niin otan kasviksia enemmän.

Viljan lempikasviksia ovat ananas, kurkku ja porkkana, ne samat, mitä torstain aterialla oli tarjolla.

– Tykkään kyllä melkein kaikista, hän lisää.

Tytöt tietävät kertoa, miksi kasviksia on hyvä syödä.

– Että pysyy terveenä, Senni mainitsee.

– Pysyy hyvässä kunnossa, Vilja täydentää.