Kuntalaisaloite: Kukkolan väki vaatii, että kunta hoitaa jatkossakin kylän kaukalon ja kuntosalin sähkölaskun

Kyläkaukaloista nousi huoli

Pälkäneellä on väkilukuun nähden poikkeuksellisen paljon jääkiekkokaukaloita. Päätaajamien lisäksi myös kylissä pääsee talvisin luistelemaan ja pelaamaan, sillä Onkkaalan, Luopioisten, Aitoon ja Rautajärven ohella myös Laitikkalassa, Harhalassa, Salmentakana, Vuolijoella ja Kukkolassa on kaukalot.

Kunta tukee kylien omatoimisuutta: keskustojen vanhoja kaukaloita kierrätetään kyliin ja kaukaloille hankitaan lumikolia. Joissain kylissä jäiden hoitajille on maksettu pientä korvausta, joillakin kaukaloilla on käynyt apuna kunnan jäädytysauto.

Kukkolassa kunta on hoitanut kentän ja tanssilavan valaistuksesta sekä kuntosalin lämmityksestä kertyvän sähkölaskun. Kaukalo pystytetään talveksi talkoilla tanssilavan viereen, jossa on myös pieni kuntosali. Lisäksi tanssilavalla on sählymaalit satunnaisia pelejä varten.

Kesällä hyväksytty säästöpaketti toi liikunta- ja vapaa-aikatoimelle säästövelvoitteita. Säästöt purevat myös kylissä: kunta on ilmoittanut, ettei se enää maksa Kukkolan kuntosalin, kaukalon ja lavan sähkölaskua.

Kyläläiset keräävät kuntalaisaloite.fi -sivustolla nimiä päätöstä vastaan. Outi Viitasen perustamassa nettiadressissa katsotaan, että päätös on kunnan strategian vastainen, sillä kunta on juuri linjannut satsaavansa liikuntaan ja kyliin. Tiistaihin mennessä aloite oli kerännyt 24 allekirjoitusta.

Kukkolan kaukalo kerää talvisin pelaajia omaa kylää kauempaakin, sillä siellä pelataan pari kertaa viikossa ”äijäpelejä”. Nettialoitteessa pelätään, että kuntosali-, sähly- ja luisteluharrastukset päättyvät, jos sähkölasku jää kyläläisten hoidettavaksi.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
SHL DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.