Raja-aitoja kaatamassa

Kun oppilaat ja koulun väki syönyt, pöydän antimia ei kerätä pois, vaan ruokalan ovet avataan eläkeläisille. Senioriväki kokoontuu mielellään valmiiden patojen äärelle, sillä tarjolla on terveellistä ja edullista kouluruokaa.

Kouluruuan menekkiä on vaikea ennakoida, ja siksi sitä tehdään reilusti. Muun muassa Orimattilassa ylijäämäruokaa on alettu tarjota eläkeläisille. Ruokailemassa käy päivittäin viitisenkymmentä eläkeläistä. Ruuan lisäksi väki saa virkistystä, sillä sen ansiosta tulee lähdettyä liikkeelle ja tavattua toisia.

Eläkeläistalouksissa ei kokata samanlaisia ruoka määriä kuin aikanaan, kun syöjiä enemmän ja kulutus suurempaa. Kouluateriasta perittävän pienen maksun maksaa mielellään, kun säästää ruuanlaiton vaivan.

 

Senioreiden kouluruoka on esimerkki raja-aitoja kaatavasta ennakkoluulottomuudesta. Sen avulla hyödynnetään entistä tehokkaammin yhteistä palveluvarustusta ja tiloja.

Pälkäneeltäkin löytyy vastaavia esimerkkejä. Pienten lasten muskarit tuovat iloa ja aktivoivat palvelutalon arjessa. Urheiluseuran väkeä värvätään kirjastolle talkoisiin, jotta hyllyjen äärelle pääsisi iltaisin, kun vanhemmat tuovat lapsiaan vieressä olevalle liikuntahallille.

Myös kunta ja seurakunta selvittävät yhteistiloja sekä Onkkaalassa että Luopioisissa. Onkkaalassa molemmilta on menossa talo alta sisäilmaongelmien vuoksi. Seurakuntataloa ei enää ryhdytä korjaamaan, vaan toiminta siirretään Nuijalle, kun rakennusta ei voi enää käyttää. Jos Harjutuuleen evakuoituva kunnanvirasto ei jää pysyvästi entiseen vanhainkotiin, saatetaan kunnalle ja seurakunnalle rakentaa yhteistilat.

Luopioisissa kunnan ja seurakunnan palvelut mahtuvat hyvin seurakuntakeskukseen, joka palvelee vielä pitkään, kun siinä tehdään kattoremontti.

 

Kiinteistöjen ja palveluiden ennakkoluuloton hyödyntäminen vaatii avarakatseisuutta ja pioneereja, jotka eivät ensimmäisenä näe esteitä, vaan mahdollisuuksia. Pienessä pitäjässä tilojen ja palveluiden yhteiskäytön pitäisi olla erityisen helppoa ja tehokasta. Siksi on tärkeää, että kunnan ja seurakunnan päättäjät ovat löytäneet toisensa ja ratkaisuja haetaan yhdessä. Tilojen ja palveluiden käyttäjät ovat kuitenkin pääosin samoja.

Seurakunnalle valitaan syksyn vaaleissa uudet päättäjät. Pälkäneellä istuva kipeät säästöpäätökset ja tulevaisuuden linjaukset tekee kuitenkin istuva kirkkovaltuusto. Sen ansiosta uudet päättäjät eivät joudu heti vaikeimpien asioiden eteen.