Hellekesä hyydytti taimikaupan

Multa lentää syysmyrskyssä, kun Kinnalan maissa kasvaneet angervot nyppäisee ylös kuohkeasta mullasta. Taimet pääsevät kasvattamaan juurensa uuteen maahan jossain päin Suomea vielä tänä syksynä.

– Viherrakentamispuolen kauppa käy normaalisti. Viherrakennuskohteisiin meneviä paljasjuuritaimia nostetaan parhaillaan, Satu Laurell Kinnalan Taimistosta sanoo.

Saarioisten Taimistoina aiemmin tunnettu taimitarha muutti nimensä viime syksynä. Uusi nimi otettiin kotipaikan mukaan: Sahalahdella Saarioisten kartanon mailla vuonna 1947 aloittanut taimitarha päätyi vuonna 1960 Kinnalaan vanhan kunnalliskodin tiluksille Pälkäneen parempien maalajien perässä.

Kinnalan Taimisto Oy tuottaa aitataimia, koristepensaita, pensasruusuja, marjapensaita, köynnöksiä sekä hedelmä- ja lehtipuita. Viime kesänä taimikuormia lähti edellisvuosia vähemmän, sillä hellekesä tyrehdytti taimikaupan.

– Kesäkausi oli haasteellinen puuvartisten taimien vähittäiskaupalle ja taimitarhoille, Satu Laurell sanoo.

Kesä tuli ryminällä jo toukokuussa, joten kevään istutuskausi jäi lyhyeksi. Kun kuumat kelit jatkuivat, ihmiset eivät tarttuneet lainkaan lapioon. Kastelussa pääsi vähemmällä, kun tyytyi ruukuissa kasvaviin kesäkukkiin.

Kun taimikauppa käy nihkeästi, myymättä jää myös monenlaista oheistavaraa. Virinnyt viherrakentaminen paikkaa taimitarhalla jonkin verran kuuman kesän aiheuttamaa notkahdusta.

– Mutta säille ei mahda mitään. Nyt tehdään uutta valikoimaa ensi kaudelle ja toivotaan, että ensi kevät tulisi perinteiseen tapaan, Satu Laurell sanoo.

Se tarkoittaisi sitä, että säät lämpenisivät vähitellen ja kesäkuu jatkuisi lämpimänä. Monena edellisvuonna kevät on edennyt sellaisella ryminällä, etteivät puutarhojaan vaalivat asiakkaat ole ehtineet mukaan, vaan siirtyneet istutusten ohi suoraan kesäkukkiin.

Kinnalan Taimiston pelloilta lähti viime viikolla angervon taimia viherrakennuskohteisiin.