Näin syksyn sateiden takia seisoin kylmissäni linja-autoasemalla suojanani ohut huppu ja lapaset. Vettä tuli kuin aisaa ja bussi oli myöhässä. Päivä oli siis aika huonolla mallilla, kunnes siihen tuli yllättävä piristäjä.
Eräs nainen tuli luokseni hätävara sateenvarjon kanssa ja asettui viereeni siten että, me kummatkin mahduimme tämän pienen suojan alle. Nainen alkoi puhua minulle. Ehdimme keskustella monista asioista ennen bussin tuloa; syksyn sateista, rakennustyömaasta ja julkisesta liikenteestä. Ei ehkä ihmeellisiä aiheita, mutta niissä riitti puhumista.
Lopulta kun bussi saapui, kiitin naista ja astuin hymyillen linja-autoon. Taisin hymyillä koko matkan kotiin.
Tämä nainen, jonka nimeä en edes tiedä, antoi minulle todella hyvän mielen hyvin pienellä teolla. Aloin miettiä, milloin olin tehnyt vastaavaa täysin pyyteettömästi tuntemattomalle ihmiselle. Kauhistuin, kun en saanut mieleeni kuin pari asiaa viimeisen puolen vuoden ajalta.
Meidät suomalaiset mielletään yleensä hyvin hiljaiseksi, sulkeutuneeksi ja tympeäksi kansaksi. Tarvitseeko sen olla totta?
Onhan se välillä mukavaa laittaa kuulokkeet korviin ja kävellä ongelmien ohi lempiartistin tahtiin, mutta joskus sieltä pilvilinnoista pitää laskeutua takaisin maan pinnalle.
Annoin itselleni lupauksen, että jatkossa kun kuljen ihmisten ilmoilla, vetäydyn pois kuorestani ja huomioin ympäristöni.
Jokaisen meistä tulisi tehdä tuo lupaus. Meillä kaikilla on omat huolemme, kiireemme, työmme ja koulumme. Mutta jos jokainen käyttää omasta päivästään pienen ajan, vaikka vain pari minuuttia muiden auttamiseen, niin se apu osuu sinunkin kohdallesi. Se joka auttaa, tulee samalla myös itse autetuksi.
Puhutaan paljon siitä, kuinka lähimmäisen rakkaus on tärkeää. Mutta meillä on tapana puhua paljon ja tehdä vähän. Pitää muistaa, että lähimmäisiä ovat myös kaikki ne ihmiset, jotka kävelevät sinua kadulla vastaan. On aika, että teemme niistä sanoista tekoja.
Jokainen meistä voisi kokeilla edes viikon tehdä joka päivä pari hyvää tekoa. Se rasittaa sinua vähemmän kuin mitä se sinulle antaa.
Joten jatkossa, auta sitä henkilöä, joka ei yletä ylähyllylle kaupassa, tai neuvo oikea suunta eksyneelle ihmiselle ja jaa sateenvarjosi kaatosateessa seisovalle ihmiselle. Laitetaan hyvä kiertoon ja jätetään se vieressä sääliminen pois.
Tästä maailmasta ei saa parasta mahdollista paikkaa yhdessä yössä, mutta paremman vähän pidemmän ajan työllä.
Juuli Syrjä
kirjoittaja on Pikkolan koulun yhdeksäsluokkalainen, joka tutustuu viikon ajan työelämään Sydän-Hämeen Lehdessä
