Kitararäppi toimii myös akustisesti

Arttu Tuominen revittää.

– Killing in the name, nahkatakistaan kuoriutunut äijä vaatii koura pystyssä.

Kuulija on tavoittanut Rage against the machinen päällekäyvän asenteen, kun The Skankbeat vyöryttää isolla kädellä englanninkielisiä biisejään Tampereen Maanalaisessa.

– Tehtiin vähän rockimpi setti, kun illan muut bändit ovat aika rankkoja, Pälkäneeltä Kangasalle asettunut kitaristi Arttu Tuominen sanoo keikan jälkeen.

Sopivasti annosteltuna hempeämmät räp-biisit toimivat kitaravallien välissä.

– Se on oikeastaan meidän bändin vahvuus: kuulija joutuu olemaan varpaillaan kun koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tulee.

Viimevuotinen debyyttialbumi Everybody esitteli bändin eräänlaisena ”pornofunkpoppoona”.

– Turha sitä on yrittää peitellä. Me ollaan kaikki 90-luvun lapsia, joten olimme vaikuteiässä, kun Red Hot Chili Peppers oli kova juttu, Tuominen sanoo.

 

Uusia biisejä viimeisteltävänä

Sopivasti annosteltuna hempeämmät räp-biisit toimivat kitaravallien välissä.

The Skankbeat pomputti kansaa perjantaina Tampereella. Tunnelma oli tiivis, vaikka kaupunki oli keikoista turboahdettu Lost in music -tapahtuman vuoksi.

– Meidän piti oikeastaan viettää loppuvuosi hiljaiseloa ja keskittyä uusien biisien hiomiseen. Mutta Maanalaisessa innostuttiin edelliskeikasta, ja ne halusivat meidät varta vasten Kellarien Kunkut -klubilleen, Arttu Tuominen kertoo.

Edellisiltana nähtiin akustinen The Skankbeat -keikka, kun bändi tavoittelee paikkaa Ruby & Fellasin bändikisan semifinaalivaiheeseessa.

– Viime vuonna jäi Tampere Music Challenge -kilpailussa vähän hampaankoloon, sillä hävisimme finaalin niukasti, Tuominen perustelee kisaan lähtemistä.

Akustinen setti haastaa myös soittajat: Tuominen joutuu sovittamaan kitarakuvionsa uusiksi ja Vesa Tiitola tarttumaan läskibassoon. Ehkä suurin urakka on voimarumpali Antti Pulkilla, joka siirtyy patteriston takaa cajonin äärelle.

– Vedimme yleisön pyynnöstä alkuvuodesta pari akustista keikkaa. Se toimi yllättävän hyvin. Siinä tulee itsellekin ihan uudenlaista motivaatiota, kun joutuu miettimään biisit uusiksi.

Parhaillaan purkitettava uusi materiaali on ensilevyäkin monipuolisempaa. Mukana on sekä mättöä että räppiä niin suomeksi kuin englanniksikin.

– Albumillinen kamaa alkaa olla viimeistelyä vaille valmiina. Sitä ei vielä osaa sanoa, kootaanko biiseistä perinteinen albumi vai tiputellaanko materiaalia pienempinä annoksina, Tuominen sanoo.

 

The Skankbeat pomputtaa Maanalaista.