Ennen oli kaikki paremmin

Nuoret ovat laiskoja vätyksiä, nykyaika on hanurista ja ennen oli kaikki paremmin. Tämänkaltaisia lausahduksia kuulee yhä enenevissä määrin. Mutta nykyaika ei itse asiassa ole hanurista, eikä ennen kaikki ollut paremmin.

Tästä hetkestä sata vuotta taaksepäin ja Suomessa virui väkeä vankileireillä ja koko maa oli jakaantunut kahtia. Valtio oli vararikossa ja tuhansia suomalaisia kuoli koko ajan nälkään ja sairauksiin.

Tänä päivänä asiat ovat ehkä huonosti, mutta todella paljon paremmin kuin ennen. Suomessa, ja koko maailmassa, elinajan odote on noussut huimasti viimeisen sadan vuoden aikana ja nousee vieläkin. Suomesta on tullut hyvinvointivaltio, mikä olisi menneisyydessä kuulostanut uskomattomalta. Olemme vielä itsenäisiäkin.

 

Nykypäivänä kaikenlainen negatiivisuus tuntuu valtaavan yhä enemmän ja enemmän alaa. Media työntää huonoja uutisia joka tuutista. Kuulee Suomen valtion velasta, tapaturmista ja sodasta Lähi-idässä.

Tällä hetkelläkin tapahtuu kuitenkin paljon hyvää. Tiede menee huimasti eteenpäin. Sairaudet ovat vähentyneet ja köyhiä on koko ajan vähemmän. Ihmiskunta elää itse asiassa koko historiansa parasta aikaa tähän mennessä. Olemme käyneet kuussa ja puhutaan jopa Marsiin menemisestä. Sukupuoletkin ovat suhteellisen tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden.

Kirjoittaja on Pälkäneen lukion abi.

Maailma vain täyttyy negatiivisista uutisista ja ihmiset tuntuvat keskittyvän niihin, vaikka maailmassa on paljon hyvää. Ongelmia ei auta jäädä niitä murehtimaan. Niitä pitää alkaa ratkoa. Mikään ei mene parempaan suuntaan, jos asioille ei tee mitään, eikä negatiivisuudessa vellomisesta hyödy kukaan.

Positiiviset asiat pitää vain löytää, tai niitä pitää yhdessä alkaa tehdä. Koko maailmaa ei yksi pieni Pälkäne voi korjata, mutta voimme korjata omat ongelmamme.

Pimeen kaupan ilta on hyvä esimerkki. Paikalliset yritykset ovat yhdessä luoneet hienon tapahtuman ja se kiinnostaa kansaa kovasti. Kylälle on saatu innostava pöhinä aikaiseksi ja negatiiviset asiat tuntuvat hetkeksi jäävän taakse, kun pyörii iloisten ihmisten seassa.