Lähes kansallisjalkine? – kumisaappaat jalassa ei tarvitse pelätä lätäköitä

Veeti Laine ja Matilda Mäki-Mantila esittelevät kumisaappaitaan Viirikukon päiväkodin pihassa.

Suomalaiset ovat kumisaapaskansaa – pitkälti ilmasto-olosuhteiden pakosta. 2000-luvun alussa kumisaappaat nousivat trendijalkineiksi sen jälkeen, kun huippumalli Kate Moss vetäisi kumpparit jalkaansa catwalkille. Varsinkin tämän jälkeen kaduilla alkoi näkyä kaupunkisaapastelijoita, vaikka suurin osa ihmisistä edelleen käyttää kumisaappaita pihan ja puutarhan askareissa tai luonnossa liikkuessaan.

Suomessa kumisaappaita on valmistettu jo pitkään. Tunnetuin valmistaja on kumisaappaita 120 vuotta valmistanut Nokian Jalkineet. Yhtiön kumisaappaat valmistetaan luonnonkumista, mutta kumisaappaita valmistetaan myös esimerkiksi PVC-muovista ja polyuretaanista.

Sydän-Hämeen Lehti vieraili syyslomaviikolla pälkäneläisen Viirikukon päiväkodissa. Päiväkodin pihamaalla ulkoilleilta lapsilta löytyi toinen toistaan upeampia saappaita.

– Me tehdään tässä rakettia, 4-vuotias Veeti Laine kertoi.

– Mulla on tällaiset siniset saappaat, Veeti jatkoi ja esitteli samalla komeita kumisaappaitaan.

Veetin kanssa leikkinyt Matilda Mäki-Mantilakin, 3, ehti leikin tiimellyksessä esitellä kumppareitaan. Jalasta löytyivät pääväriltään vihreät kumisaappaat, joissa oli erilaisia kuvioita, muun muassa kissoja ja hevosia. Veetin pikkusisko Viivi, 1, keskittyi poseeraamaan kuvaajalle. Viivin jalassa oli punaiset kumpparit.

Päiväkodin aikuiset kertoivat, että lasten on mukava vetää kumisaappaat jalkaan. Pienikin lapsi saa puettua kumpparit itse päälle, sen kuin sujauttaa jalan kenkään. Eivätkä kumisaappaat kuulemma mene päiväkodissa edes niin helposti sekaisin kuin monilla lapsilla talvisin käytössä oleva Kuoma-kengät.

– Vaatteiden ja tavaroiden nimikointi on silti päiväkodissa aina tarpeen, aikuiset muistuttivat.

 

Reunamerkintä:

Kumppareilla (lähes) kaiken ikää

Veeti Laine ulkoili syyslomaviikolla sinisissä kumisaappaissa Viirikukon päiväkodin pihalla.
Viivi Laine ulkoilupuuhissa.

Punaisia, sinisiä, keltaisia, harmaita… Ihmisen tulee tallusteltua aika monilla kumppareilla elämänsä aikana. Jotkut kumisaappaista ovat mukavampia kuin toiset, jotkut hiostavat ja toiset taas ovat hankalat pukea jalkaan.

Moni lapsi tykkää pitää kumisaappaita varsinkin sen takia, että ne on helppo vetäistä itse jalkaan. Muistan kun nuorimmaisemme oli vauvaiässä infektion takia sairaalahoidossa. Hän halusi sitkeästi pitää kumisaappaat jalassa osastolla ollessaan. Edes yöksi kumisaappaita ei saanut ottaa jaloista pois. Ehkä tutut kengät toivat hänelle turvaa muuten oudossa ympäristössä.

Teini-iässä tai jo aiemminkin joku nuori voi kokea kumppareiden käytön noloksi. Monissa kodissa lienee tuttu tilanne, kun koululainen kieltäytyy ehdottomasti kumppareiden käyttämisestä. Onneksi nykyisin on myös Gore-Tex… Muutaman saappaattoman vuoden jälkeen kumpparit löytävät kuitenkin yleensä tiensä takaisin nuoren aikuisen jalkaan.

Pihatöissä kumpparit ovat ihan ehdottomat, samoin mökillä. Monella onkin kesämökillään iso valikoima saappaita, joista voi valita jalkaan aina tilanteeseen parhaiten sopivat. Kumisaapas onkin mökkiläisen luottopukine, jota ilman mökillä tuskin edes pärjäisi.

[wpforms id=”139639″ title=”true”]

 

 

Viivi Laine.