Kangasalle ajetaan kauempaakin syömään

– Yhden Michelin-tähden ravintolaan poiketaan, jos se sattuu matkan varrelle. Kahden tähden ravintolaan ollaan valmiita tekemään pieni koukkaus ja kolmen tähden ravintolaan lähdetään varta vasten, Suomen paistinkääntäjien puhemiehistöön kuuluva Juha Ojamo kuvaa.

Tällaisella luokituksella Ojamo nostaisi Kangasalan Paakarin kolmen tähden ravintolaksi. Kangasalle matkustetaan ruuan vuoksi. Esimerkiksi keskiviikkoisena iltana, kun bussilastillinen ruokaharrastajia saapuu Lahdesta Kangasalle.

Paakari on yksi maan 78:sta Rôtisseurs -kilpiravintolasta. Seinään kiinnitetty paistinkääntäjien tunnus kertoo, että ravintolasta saa takuuvarmasti hyvää ruokaa ja palvelua.

– Olen käynyt monessa kolmen Michelin-tähden ravintolassa, mutta kaikille niistä en antaisi edes yhtä tähteä. Paakarille kuuluisi melkein kolme, mutta Michelin-luokittelijat eivät liiku Kehä kolmosen ulkopuolella, Juha Ojamo sanoo.

Hän poikkeaa monesti Kangasalla syömässä, kun on liikkeellä Tampereen suunnalla. Erityisesti mieleen ovat jääneet kalat sekä sienet, jotka Kirsti Leimu poimii lähimetsistä itse.

– Myös maksaruuat ovat olleet erinomaista.

Leimun lisäksi Ojamo ylistää keittiömestari Ilpo Vainiota.

Paistinkääntäjien kilpi kertoo ravintolan ja käädyt henkilökohtaisesta osaamisesta. Kirsti Leimu kävi reilu viikko sitten Pietarissa pokkaamassa käädyt, jotka ovat entistä korkeamman osaamisen tunnus. Arvostetut käädyt voi saada vain kilpiravintolassa työskentelevä, viineihin perehtynyt taituri.

Suomessa viinitietämyksessä löytyy vain yksi korkeampi käätyarvo. Mutta valmiiksi tällä alalla ei tulla koskaan.

– Mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän tunnet tietäväsi, Juha Ojamo sanoo.

 

Ruoka on perhettä yhdistävä tekijä

Ketjuravintolassa tai ABC:n seisovassa pöydässä käydään tankkaamassa, mutta kilpiravintolaan lähdetään syömään ajan kanssa ja arkea paremmin. Ruokanautinnon kruunaa oikea viini tai toisinaan olut. Kilpiravintolasta löytyy hyvä viinilista ja osaamista oikean juoman suositteluun.

Ravintolaelämykseen kuuluu hyvistä raaka-aineista tehdyn herkullisen aterian lisäksi myös palvelu, puitteet ja seura.

– Ravintolasalissa voi aistia historian havinaa, mutta ilmapiiri on kotoisa; tuntuu kuin kotiin menisi, Juha Ojamo kuvaa yli satavuotiaassa jugend-talossa toimivan ravintolan tunnelmaa.

Ruokaharrastajat arvostavat kiireettömyyttä sekä pöytäseuruetta, jonka kanssa vaihdetaan ajatuksia muustakin kuin ruuasta ja viineistä. Samaa Ojamo toivoisi myös koteihin.

Ruokapöydästä on monesti tullut perheen tankkauspiste, jossa omissa harrastuksissaan ja riennoissaan juoksevat käyvät vuorollaan täyttämässä vatsansa. Paistinkääntäjien Lahden voutikunta yrittää muuttaa tätä kokkaamalla alakouluilla yhdessä lasten kanssa.

– Lapset suunnittelevat vanhemmilleen aterian, jonka valmistamme yhdessä lasten kanssa, Ojamo kertoo.

Hän kehuu, että koululaiset ovat innokkaita ja hämmästyttävän taitavia kokkeja, kun he saavat tarttua veitseen.

– Keittiössä käy melkoinen vilinä, kun 30 lasta kokkaa vanhemmilleen.

Perinteiksi muodostuneiden kouluvisiittien taustalla on tärkeä ajatus: perheiden pitäisi kokata ja syödä enemmän yhdessä, sillä ruuanlaitto ja yhteinen ruokahetki tarjoavat luontevan tilaisuuden keskusteluille, jotka muuten helposti jäävät käymättä.

– Ruoka on perhettä yhdistävä tekijä. Tunnen perheiden kiireet, eikä yhteiseen ruokahetkeen ole välttämättä aikaa arjessa. Mutta jos edes kerran viikossa, Ojamo sanoo.

Yhteinen kokkaustuokio tarjoaa myös tärkeää oppia: lapset näkevät, että yksinkertaisista raaka-aineista syntyy helposti ja edullisesti hyvää ruokaa. Yhteisen aterian voi huipentaa kangaspöytäliinoilla ja kauniilla kattauksella – eikä niitä tarvitse pelästyä ravintolassakaan.

Juha Ojamo onnitteli Kirsti Leimua, joka kävi Pietarissa pokkaamassa toiseksi korkeimman Rotisseurs-käätyarvon viinintuntemuksestaan. Oikealla Paakarin keittiömestari Ilpo Vainio.

 

 

Rôtisseurs – Paistinkääntäjät

  • Kansainvälinen ruokaharrastajien veljeskunta sai alkunsa Ranskasta vuonna 1248.
  • Suomi on jaettu 11 voutikuntaan. Kangasala kuuluu Tampereen voutikuntaan.
  • Järjestö edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä sekä kansainvälistä ja kansallista ruokakulttuuria.
  • Kangasalan Ravintolan Paakari on yksi maan 78:sta Rôtisseurs -kilpiravintolasta. Suuri osa niistä sijaitsee isoissa kaupungeissa.
  • Paistinkääntäjien parista tuhannesta suomalaisjäsenistä 60 prosenttia on ruokaharrastajia ja 40 prosenttia ammattilaisia. Jäseneksi pääseminen edellyttää kiinnostusta ruokaan ja kahta suosittelijaa.