Nuorisokahvila aloittaa Lounarissa

Syksyn uutena palveluna Lounasravintola Eräjärvessä kokeillaan nuorille omaa iltaa nuorisokahvilan merkeissä. Joka toisena torstai-iltana järjestettävä tapahtuma on tarkoitettu alle 18-vuotiaille, mutta jo koulutaipaleen aloittaneille lapsille ja nuorille, jotka pärjäävät ilman aikuisen valvontaa. Nuorisokahvila on avoinna kello 18–20, ja tuolloin myynnissä on kahvia, leivonnaisia, limsaa ja karkkia. Lisäksi keittiö palvelee normaalisti.

Nuorisokahvilassa nuorilla on kahvittelun, ruokailun ja seurustelun lisäksi mahdollista pelailla biljardia ja erilaisia lautapelejä. Jatkossa tapahtumaan pyritään saamaan myös pelikonsoli pelailtavaksi ja suunnitteilla on myös live-esiintyjä. Ensimmäinen nuorisokahvila pidetään torstaina 25. lokakuuta kello 18–20, ja silloin nuorilla on mahdollisuus esittää toiveita tulevia nuorisokahvilailtoja varten ja näin vaikuttaa tapahtuman sisältöön ja jatkoon. Koska tapahtuma järjestetään ravintolassa, ei omia eväitä nuorisokahvilaan voi tuoda.  Koska tapahtuma on suunnattu alaikäisille, nuorisokahvilan aikana Lounarissa ei ole alkoholianniskelua eivätkä Veikkauksen pelikoneet ole käytettävissä.