Gospelin herrasmiehet konsertoivat Kangasalan kirkossa

Petri Laaksonen, Jaakko Löytty ja Pekka Simojoki konsertoivat Kangasalla sunnuntaina 4. marraskuuta.

Suomalaisen gospel-musiikin konkarit Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Petri Laaksonen lähtevät yhteiselle kiertueelle syksyllä 2018. Lauluntekijät ja muusikot yhdistävät voimansa ja kiertävät yhdeksän kirkkoa eri puolilla Suomea. Kangasalan kirkossa miehet konsertoivat sunnuntaina 4. marraskuuta kello 19. Gospel Gentlemen -konserteissa he laulavat yksin ja yhdessä esittäen omia ja toinen toistensa lauluja.

– Onhan se ilo ja kunnia päästä tielle tällaisten hienojen pitkän linjan pelimannien kanssa. Kolme erilaista persoonaa, kolme musiikkityyliä ja kolme uskontulkintaa. Eihän siitä voi tulla muuta kuin taivaallisen maukas soppa, kangasalalainen Pekka Simojoki miettii.

Kiertueen tuottaa Kansan Raamattuseura yhteistyössä Ohjelmatoimisto Kristallin kanssa. Konsertit juontaa Heli Karhumäki.