Kristittyä elämää voi elää monella tavalla – Antti Järvinen on kolmannen polven ehdokas kirkkovaltuustoon

Seurakunta tavoittaa tehokkaasti 15-vuotiaiden ikäluokan. Monella seurakuntaan ja kristinuskoon tutustuminen jää kuitenkin rippikouluun ja -leiriin.

– Mutta se riittää, jos rippikoulusta jää kristillisen elämäntavan lisäksi sellainen siemen, että kirkko näyttäytyy auttavana ja hyvää tekevänä yhteisönä, Antti Järvinen sanoo.

Nuoruusvuosina ei ole erityisen katu-uskottavaa toimia seurakuntayhteisössä. Järvisen mielestä se ei ole ongelma.

– Kristityn elämä voi näyttäytyä monin eri tavoin. En itsekään ollut aktiivisesti missään toiminnassa mukana. Enkä voi vieläkään kehua olevani kovin aktiivinen seurakuntalainen: hyvä jos kerran kuukaudessa pääsen kirkkoon.

Järvinen ajattelee, että samoin toimii suuri hiljainen enemmistö.

– Ihmiset arvostavat kirkkoa ja kristillistä kulttuuriperintöä, mutta on helpompaa toimia esimerkiksi ympäristöjärjestössä. Hyvän puolesta ollaan valmiita tekemään järjestöille kuukausilahjoituksia, mutta kirkon jäsenyydestä luovutaan joissain tapauksissa helpostikin. Ehkä viestiä kirkollisveron osuudesta yleisen hyväntekeväisyyden osana olisi hyvä kirkastaa.

 

Kolmannen polven päättäjä?

Antti Järvisen isä Juhani on istunut kirkkovaltuustossa vuodesta 1987 alkaen. Pitkäaikainen puheenjohtaja ei lähtenyt enää mukaan syksyn vaaleihin. Jos Antti Järvinen valitaan valtuustoon, hän on seurakunnassa jo kolmannen polven päättäjä, sillä isoisä Erkki Järvinen toimi valtuustossa 1955–1986.

– Olisi hienoa olla lenkki sukupolvien ketjussa.

Antti Järvinen sanoo, että seurakunnan asiat ovat tulleet tutuiksi perhepiirin pöytäkeskusteluissa.

– Se on herättänyt mielenkiinnon. Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, mitä seurakunnassa tapahtuu.

Myös seurakunnan kireä taloustilanne on Antti Järviselle tuttu. Hänestä on viisasta, että istuva valtuusto tekee isot linjaukset, eikä uusien päättäjien aika mene tilanteen haltuunottoon.

– Toiminta ei ole välttämättä seinistä kiinni. Kiinteistöt ovat helpoin tapa lähteä etsimään säästöjä. Siksi käyttäisin luovuutta kiinteistöihin liittyvissä kuluriveissä.

Toiminta edellyttää yleensä henkilöstöä, mutta tässäkin pitäisi löytää uusia malleja.

– Jatkossa vapaaehtoiset ovat entistä suuremmassa osassa.

Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyö kiinnostavat Antti Järvistä, koska ne ovat lähellä kolmilapsisen perheen arkea. Mutta hän ei nosta niitä muiden edelle.

– Seurakunnan toiminta kattaa koko elämän kirjon. Ikääntyneiden kohdalla korostuu diakonian merkitys.

 

Kristillisiä arvoja vaalien

Antti Järvinen kuvaa itseään maanläheiseksi ja maltilliseksi. Hän uudistaisi seurakuntaa kristillisiä arvoja vaalien.

Järvinen on havainnut, että Pälkäneellä alkaa näkyä valoa synkistelyn keskellä. Yksi konkreettinen osoitus oli liikuntahallin valmistumisesta syntynyt buusti, joka tuntuu piristäneen jopa kiinteistökauppaa. Myös Järvisen talo Harhalassa kävi kaupaksi, ja perhe remontoi uutta kotia Onkkaalassa.

– Välillä tuntuu, että vuorokaudessa saisi olla enemmän tunteja, sanoo ohjelmistotestaajana Kalmarilla toimiva Järvinen.

Cargotecin tytäryhtiö kehittää Tampereella kontinkäsittelylaitteita satamiin. Korkean teknologian yrityksessä jokainen päivä tarjoaa uutta opittavaa.

– Softakehityksen osuus on yllättävän iso verraten siihen, millainen mielikuva perinteisistä konepajayhtiöistä yleensä syntyy.

11, 8 ja 4-vuotiaat lapset takaavat sen, että arki on vauhdikasta myös kotona.

 

– Seurakunnan toiminta ei ole välttämättä seinistä kiinni. Kiinteistöt ovat helpoin tapa lähteä etsimään säästöjä. Siksi käyttäisin luovuutta kiinteistöihin liittyvissä kuluriveissä, Antti Järvinen pohtii.