Kun elämä on mennyt solmuun ja olen ajautumassa umpikujaan, kaipaan avaraan maisemaan, johonkin, mistä näen kauas, horisonttiin asti. Sen myötä omat asiani pienenevät ja saavat uudet mittasuhteet. Näen niiden yli laajemmalle. Aava meri saa minut näkemään sen, mikä on oleellista. Rantakuohut virittävät minut oikealle aaltopituudelle ja muistan jälleen, miten meitä kannatellaan myrskyissäkin. Kun aalto tulee, se vie mennessään vanhat ajatukset ja tuo tilalle uuden veden, joka huuhtoo sydämeni puhtaaksi taas, ja luo valon siihen.
Marja Mäkinen
Pälkäne
