Yhteistyöllä voimme ylläpitää lasten ja nuorten toimintaa kylissämme

– Muutimme Luopioisiin kuusi vuotta sitten Hattulasta. Siellä oli hyvät kunnan kerhot, mutta täällä ei ollut kunnan puolesta tarjolla mitään. Onneksi MLL ja seurakunta pitivät perhekerhoja, Eija Lankinen muistelee.

Perheen pienet lapset pääsivät touhuamaan ikäistensä kanssa ja vanhemmat tapasivat samaa vaihetta eläviä. Se oli tärkeää muualta muuttaneelle, joka ei ollut sisällä paikkakunnan verkostoissa ja yhteisössä.

– Minun on paljosta kiittäminen Päivi Gireniä. Hänen kauttaan sain paljon uusia tuttavia ja kavereita.

 

Pienellä paikkakunnalla pitää tarttua toimeen

MLL:n ja seurakunnan kerhojen kautta paikkakuntaan ja seurakuntaan tutustunut Eija Lankinen on toiminut jo muutaman vuoden MLL:n puheenjohtajana.

– En ole sitä sorttia, että jäisin sohvalle istuskelemaan. Pienellä paikkakunnalla on turha jäädä valittamaan, vaan on tartuttava itse toimeen.

Nyt Lankinen on ehdolla myös kirkkovaltuustoon.

– Neljä vuotta sitten kieltäydyin, koska lapset olivat pieniä ja olin juuri aloittanut uudessa työssä.

Nyt tilanne on työn osalta samanlainen, sillä Lankinen aloitti pari kuukautta sitten Kekkilän aluemyyntipäällikkönä. Työpaikan vaihtoon vaikutti etätyömahdollisuus: reissupäiviä kertyy paljon, mutta niiden vastapainoksi töitä voi tehdä kotikonttorista käsin.

 

Palvelut loppuvat, jos niitä ei käytetä

Seurakunnan päättäjänä Eija Lankinen haluaisi vaalia ja kehittää matalan kynnyksen toimintaa, josta perhekerho on hyvä esimerkki.

– Toiminta ei saa olla liian harrasta ja totista, jotta kaikki kokisivat itsensä tervetulleiksi.

Perhekerhojen tulevaisuudesta huolta synnyttää kävijöiden vähyys.

– MLL:n vauvalahjoja jaettaessa on huomattu, että ikäluokat ovat todella pieniä. Mutta jos vähätkään lapset eivät käy kerhossa, se lopahtaa.

Perhekerhojen ja kirkkokonserttien avulla seurakunta tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten ole toiminnassa mukana eivätkä välttämättä edes kuulu kirkkoon.

– Kirkkokonsertit tarjoavat monelle rauhoittumisen hetken. Ilmapiiri tulisi pitää niin avoimena, että jokaisen olisi helppo tulla.

 

Seurakunta tiivis osa yhteisöä

Luopioisten tapahtumiin on syntynyt uusi yhteistyömalli: mukaan otetaan kylän kaikki toimijat. Tämän ansiosta kappeliseurakunnasta on tullut entistä tiiviimpi osa yhteisöä.

– Jos haluaa että pienellä paikkakunnalla tapahtuu, niin kaikki kannattaa ottaa mukaan. MLL on tehnyt paljon yhteistyötä seurakunnan kanssa. Päivi Giren on tärkeä lenkki tapahtumia järjestettäessä, sillä hän voi hoitaa joitain asioita työajallaan.

Eija Lankinen pitää myös nuokkarin valvontaa esimerkkinä luontevasta yhteistyöstä, jossa seurakunta on tärkeä kivijalka.

– Valvontavuoro kiertää 4H:n, MLL:n ja seurakunnan kesken. Jos joku ei pääse, soittelemme toisillemme ja hankimme tuuraajan.

Tiiviin kanssakäymisen ansiosta jokainen saa myös uudenlaista näkemystä omaan toimintaansa.

– Yhteistyöllä voimme ylläpitää lasten ja nuorten toimintaa kylissämme.

 

Kunta ja seurakunta yhteistiloihin

Luonto veti Keski-Suomesta Suolahdesta kotoisin oleva Eija Lankisen Luopioisiin.

– Minusta on ihanaa asua maalla, sillä metsään pääsee kun astuu ovesta ulos.

Asuinpaikkaan vaikutti myös se, että miehen suku on Luopioisista.

– Meillä on mukava yhteisö Soukkiontiellä. Lapset voivat juosta mummolaan koska vain haluavat.

9- ja 7-vuotiaiden lasten äidin arki on vauhdikasta.

– En voi kehua olevani kovin aktiivinen seurakuntalainen. Kirkossa tulee käytyä muutaman kerran vuodessa.

Seurakunnan päättäjiä odottavat vaikeat talousratkaisut. Eija Lankinen pitää kunnan ja seurakunnan yhteistiloja järkevänä tapana säästää kiinteistökuluista ja nostaa seurakuntakeskuksen käyttöastetta.

– Minä en näe siinä mitään ongelmaa, että kirkko ja kunta käyttävät samoja tiloja. MLL on ainakin ollut erittäin tyytyväinen, kun olemme saaneet käyttää seurakuntakeskuksen alakertaa.

– Yhteistyöllä voimme ylläpitää lasten ja nuorten toimintaa kylissämme, Eija Lankinen sanoo.