Yrittäjät kokkasivat lounaita

Sari Päätalo, Leena Ilmola, Mirjami Valli, Terhi Reskola ja Raija Hallila seurasivat, kun Eila Rönni kaatoi mausteliemen uunivuokiin. Taustalla myös Marita Mäkinen ja Sirkku Nevaranta.

– Onpa maukasta, Sari Päätalo Kolari-Specialista kiitteli maistettuaan uunissa haudutettua kana-kasvis-pasta -vuokaa.

Resepti on Rönnvikin viinitilan emännän, Eila Rönnin kehittämä. Hän jakoi osaamistaan viime torstaina muille yrittäjille, kun Pälkäneen Seudun Yrittäjien Hyvinvointihankkeen ravintokerho kokoontui viinitilan keittiössä.

– Teemme nyt isomman annoksen ruokaa, jossa sitä riittää teille myös mukaan, Rönni pohjusti ruoanlaittoa.

Hän jakoi osallistujat kahden henkilön ryhmiin ja jakoi tehtävät: liemen valmistus, salaatin teko ja kattaus, pastan keitto sekä kasvisten valmistelu.

Vajaan tunnin aherruksen jälkeen ruoka pääsi uuniin kypsymään.

Ruoan valmistumista odotellessa terveydenhoitaja-yrittäjä Kirsi Urkko alusti keskustelua ravitsemuksesta ja säännöllisen ruokailun merkityksestä hyvinvoinnille.

– Elimistömme voi paremmin silloin, kun ravinnonsaantimme on tasapainossa. Meillä on sisäinen kello, jonka toimintaan vaikuttavat muun muassa geenimme, valo, ravinto, stressi, tupakointi, alkoholi sekä kofeiinipitoiset juomat, Urkko luetteli.

Hänen mukaansa elimistön energiavarannot kannattaa täyttää aamulla ja päivällä, sillä silloin insuliinintuotanto on tehokkainta.

Urkko korosti myös proteiinin saantia aterioilla, sillä se pitää nälkää loitolla.

– Proteiinin vaikutuksesta elimistössä erittyy runsaasti kylläisyyttä sääteleviä hormoneja.