Koskikara sukeltelee talvipurolla

Koskikaran talvipäivä kuluu talvipurolla sukeltamassa.

Puroilla sukeltelevat koskikarat ilmestyvät Etelä-Suomeen lokakuun lopussa ja marraskuun alkuviikolla. Nyt karoja on voinut nähdä jo useamman viikon ajan. Koskikara on meillä oikeastaan muuttolintu, joka viettää pahimman talven sulavesiemme äärellä. Ennen vesien jäätymistä karoja voi yllättää myös järvien rannoilta. Valtaosa meillä talvehtivista yksilöistä on kotoisin Norjasta ja Pohjois-Ruotsista.

Suomen oma pesiväkanta on vain 300–400 paria, mutta talvehtiva määrä voi nousta 8000–10 000 lintuun. Pirkanmaallakin talvehtii parhaimpina talvina useita satoja karoja. Pirkanmaalla helpompia kohteita koskikaran tavoittamiseksi ovat vaikkapa Ruoveden Murole, Nokian Siuronkoski ja Lempäälän Herralankoski. Karoja tavataan vuosittain myös Sahalahden Kuohuvaisissa, Kuhmalahden Vehkajoella ja Vesilahden Rämsöön Lanajoella. Joskus karan voi löytää myös pieniltä puroilta. Joitakin vuosia sitten yllätin karan Luopioisista Säynäjärvestä Haltianselkään laskevasta pikkupurosta, jolla ei ollut leveyttä kuin puoli metriä. Pälkäneellä koskikaran voi löytää myös esimerkiksi Kyllönjoelta ja Puutikkalan virroista.

Erityisen varma paikka karan tapaamisen on Pälkäneen ja Hämeenlinnan rajalla sijaitsevalla Vihavuoden koskiosuudella, ennen Luopioisten ja Hauhon rajamaata. Vihavuosi tarjoaa erityisen hyvän olosuhteet karojen tarkkailuun. Sillalta lintuja on helppo häiritsemättä tarkkailla niin kauan kuin jaksaa. Vihavuodessa viettää talveaan usein 2–4 yksilöä. Tämänkin tarinan koskikara on kuvattu Vihavuodessa.

Ulkonäöltään koskikara on helppo tuntea. Linnun höyhenpuku on mustanruskea ja rintaa koristaa iso valkea laikku. Olemukseltaan se on pyöreä, melkein pullukka, mitä vielä korostaa lyhyt pyrstö. Koskikara istuskelee virtaavan puron äärellä, niksauttelee välillä ja sukeltaa kylmään veteen. Se on varpuslinnuistamme ainoa, joka pyydystää ruokansa vedestä. Parhaiten se pärjää virtaavan veden äärellä, joka pysyy sulana koko talven. Parhailla jokiosuuksilla voi viettää talveaan kymmeniä karoja.

Karan sukellukset kestävät yleensä vain 4–5 sekuntia, joskus jopa yli 10 sekuntia. Mieluiten se tietysti sukeltelee matalassa vedessä, mutta sen on todettu sukeltaneen jopa 5–6 metriin. Koskikara on hyvä uimari ja viihtyy vedessä vaikka sillä ei ole räpyläjalkoja. Uidessaan se käyttää voimakkaasti siipiä apunaan ja virtaavassa vedessä se tarttuu vahvoilla kynsillään pohjan kiviin ja kasvillisuuteen. Erikoista saalistustapaa osoittaa, että vedessä sen valkoinen rinta toimii kuin peilinä linnun etsiessä ravintoa kivien lomasta. Karan ravinto koostuu erilaisista vesihyönteisistä, kotiloista, pikkuäyriäisistä ja joskus pienistä kaloista.

Koskikaralla on erityinen pyrstörauhanen, jonka eritteellä se rasvaa höyhenensä vettä hylkiväksi ja pärjää siten kylmässä vedessä. Sen yläperän rauhanen on kymmenen kertaa suurempi kuin vastaavankokoisilla varpuslinnuilla. Aikoinaan erämiehet käyttivät koskikaran rauhasta aseidensa rasvaamiseen. Kovillakin pakkasilla koskikara löytää siis turvapaikan vedestä. Pakkasen kiristyessä se viettää yhä enemmän aikaa vedessä, jonka lämpötila voi olla 25–30 astetta ilmaa lämpöisempää.

 

 

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>