Mariah Hortans ja Mathias Sandberg johdattelevat jazzin sävelin jouluun

Mathias Strandberg ja Mariah Hortans esiintyvät Sahalahden kirkossa maanantaina 17. joulukuuta.

Mariah Hortans ja Mathias Sandberg esiintyvät Sahalahden kirkossa maanantaina 17. joulukuuta kello 19. Hortansin ja Sandbergin musiikkia voi kuvata rauhalliseksi, tunnelmalliseksi ja perinteisesksi vocaljazziksi. Duo on esiintynyt aktiivisesti Suomessa sekä tehnyt kaksi kiertuetta Yhdysvalloissa. Sahalahden konsertti on osa kaksikon Christmas Jazz -kiertuetta. Marras-joulukuussa duo esiintyy 38 paikkakunnalla ympäri Suomen.

Jazzlaulajatar Mariah Hortans on koulutukseltaan laulunopettaja. Esiintymisien ja opetuksen lisäksi hän on viime vuosina myös toiminut kuoronjohtajana. Jazzkitaristi Mathias Sandberg on yksi Pohjanmaan eniten kysytyistä freelancemuusikoista.