Vehjemies selvittää: Hampaiden harjaus – ennen vai jälkeen aamupalan?

Hei Vehjemies,

vaimoni pyysi poikaamme harjaamaan hampaansa aamulla ja tämä vastasi, että söi jo aamupalan eikä enää kannata. Lopputuloksena oli hyvä kiistely. Mutta kumpi oli oikeassa?

Kysyy
Tietämätön isä

 

Aamulla on hyvä aina harjata hampaat ennen aamiaista.

Yöllä sylkikin on ”nukkumassa” eikä huuhdo hampaiden pintoja samaan tapaan kuin päivällä, joten suun bakteerit jäävät hampaiden pinnoille ja siksi aamuisin hampaiden pinnat tuntuvat tahmeilta. Kun harjataan hampaat heti herättyä, saadaan hampaan pinnat puhtaiksi ja samalla hammastahnasta hampaille tärkeä fluorisuoja. Lisäksi usein aamiaisella on myös tarjolla happamia tuotteita – esimerkiksi marjoja, hedelmiä tai mehua – jotka pehmittävät kiilteen pintaa. Jos harjaus kuitenkin unohtuu ennen aamupalaa, olisi aamiaisen jälkeen hyvä odottaa puoli tuntia, että happohyökkäys on ohi ja kiilteen pinta taas kovempi, ettei hampaalle tule harjaamisen ja happohyökkäyksen yhteisvaikutuksesta kiilteen liukenemista.

Suun ja yleisterveyden kannalta on todella tärkeä harjata hampaat säännöllisesti aamuin illoin – ja huolehtia hammasvälien puhdistuksesta sekä säännöllisestä ja terveellisestä ruokavaliosta. Nämä ovat ainoita keinoja suojautua hampaiden reikiintymiseltä ja ientulehdukselta, jotka kummatkin vaikuttavat haitallisesti yleisterveyteen.

Vastaa
osastonhoitaja Anu Bjurström Kangasalan suun terveyspalveluista

 

Yleensä kannattaa lähteä siitä, että vaimo on aina oikeassa. Lisäksi kannattaa muistaa, että jos on soveltamassa bisneksissään niin sanottua hammasharjasääntöä (”kun tuotetta tai palvelua käyttää päivässä yhtä monta kertaa kuin hammasharjaa, tulee sen käytöstä tapa”), kannattaa markkinoida Suomessa. Pojille.
Surisee Vehjemies