Kun noppa ei päätä, vaan sinä päätät – pälkäneläinen Elisabet Hollmérus pelaa shakkia ikäluokkansa huipulla

Elisabetilla on kotona kuusi shakkilautaa. Laudat ovat erikokoisia ja eri materiaaleista tehtyjä. – Yksi on sellainen rullattava, jonka voi ottaa matkallekin mukaan, tamperelaista Tammer-shakkia edustava Elisabet kertoo.

Kun Elisabet Hollmérus, 13, astelee shakkipöydän ääreen, hän ei anna minkään häiritä itseään. Keskittymisen pitää olla sataprosenttisesti pelissä. Pientä jännitystä tai epävarmuutta ei missään nimessä saa paljastaa vastustajalle.

– Vastustaja saa itseluottamusta ja itsevarmuutta, jos huomaa, että minua hermostuttaa. Ilmeet tulee pitää peruslukemilla, Pälkäneellä asuva Elisabet tietää.

Pelaajien erilaiset luonteet näkyvät usein siirroissa: siinä, missä toinen tykkää hyökätä, toinen arvostaa varovaista ja maltillista pelitapaa.

– Netissä voi käydä katsomassa, miten vastustaja on aiemmin pelannut ja miettiä, miten johonkin tiettyyn siirtoon itse vastaisi, Elisabet kertoo valmistautumisesta shakkipeleihin.

Yksi ottelu voi kestää jopa viisi tuntia. Pelin lomassa voi nauttia pientä evästä ja hörpätä välillä kulauksen vettä juomapullosta, mutta päähuomion tulee pysyä koko ajan itse pelissä. Ulkomailla pelatessa pelejä voi olla monena päivänä peräkkäin.

– Se vaatii tosi hyvää keskittymistä. Joskus pelin jälkeen on kyllä vähän väsynyt olo, Elisabet myöntää.

Pelin etenemistä pitää miettiä monta siirtoa eteenpäin: jos itse tekee nyt näin, vastustaja tekee noin ja sen jälkeen itse tekee näin, ja vastustaja ehkä vastaa siihen noin. Ennakointi on siis tärkeää.

Elisabetin oma mielinappula on kuningatar, koska se voi liikkua pelilaudalla melko vapaasti, niin monta ruutua suoraan eteen-, taakse- tai sivulle päin kuin laudalla on tilaa.

– Kuningas on toki vielä tärkeämpi nappula kuin kuningatar, kun sitä pitää suojella, Elisabet pohtii.

Viisi SM-kultaa, kaksi SM-hopeaa

Elisabetille on kertynyt tyttöjen sarjoissa SM-kultamitaleja jo viisi ja hopeisia mitaleita kaksi. Seuraavat kisat ovat edessä tulevana viikonloppuna, kun Akaassa ratkotaan koululaisten Suomen mestaruudet.

Hyvien sijoitusten myötä Elisabet on päässyt edustamaan Suomea nuorten arvokisoissa. Hän on edustanut Suomea PM-kisoissa Norjassa, Ruotsissa ja Islannissa, EM-kisoissa Romaniassa, Tsekissä ja Latviassa sekä MM-kisoissa Kreikassa.

– Joulukuussa olen menossa maajoukkueen leirille Vierumäen urheiluopistolle, Elisabet kertoo lähiajan ohjelmastaan.

Elisabetin shakkiura alkoi 5-vuotiaana, kun hän näki Pasi-isän shakkilaudan pöydällä. Peli alkoi kiehtoa tyttöä siinä määrin, että hän halusi mukaan shakkikerhoon tuolloisella kotipaikkakunnallaan Tampereella.

Shakin pelaaminen kehittää keskittymiskykyä ja muistia. Kun yhdessä pelissä pitää pystyä keskittymään täysillä jopa viisi tuntia, keskittyminen 75-minuuttisella koulun oppitunnilla tuntuu siihen nähden helpolta.

– Shakissa on kivaa se, että siinä pitää miettiä ja keskittyä itse. Noppa ei päätä, vaan sinä päätät, Elisabet luonnehtii omasta mielestään shakin parasta puolta.

Elisabet ei ihan täysin allekirjoita sitä, että ollakseen hyvä shakissa pitää ehdottomasti olla hyvä  matematiikassa.

– Hyvästä hahmotuskyvystä ja loogisesta ajattelusta on kylläkin shakissa paljon hyötyä, Pälkäneen yhteiskoulun seitsemäsluokkalainen sanoo.

Elisabet matkaa kerran viikossa Tampereelle shakkiharjoituksiin ja lisäksi hän harjoittelee yksityisvalmennuksessa netin kautta. Internetissä voi tehdä erilaisia tehtäviä, ja tietokoneeseen voi asentaa analyysiohjelman, joka analysoi siirtoja ja pelissä tehtyjä virheitä.

– Peleissä pidetään pöytäkirjaa, ja sen merkintöjen avulla sitten käydään valmentajan kanssa otteluita myöhemmin läpi, Elisabet avaa shakinpelaajan harjoittelua.

Haaveissa Päivölä yläkoulun jälkeen

Elisabet on melko tuore pälkäneläinen, sillä hän muutti perheensä kanssa Onkkaalaan tammikuussa. Elisabet on viihtynyt Pälkäneellä hyvin, ja koulusta löytyi heti liuta uusia kavereita. Tampereen Pyrinnössä alkanut koripalloharrastuskin sai jatkua, kun Elisabet siirtyi pelaamaan Pälkäneen Luja-Lukon C-tyttöihin.

Shakkia tyttö aikoo pelata kilpatasolla niin kauan kuin se tuntuu kivalta.

– Ja ihan harrastuksena varmasti aina.

Tulevaisuudessa Elisabet haluaisi opiskelemaan Päivölän opiston matematiikkalinjalle. Linjalla opiskelu tekee mahdolliseksi myös lukio-opintojen suorittamisen Valkeakosken Tietotien lukiossa.

– Päivölässä asuu yksi hyvä kaverini, hänen vanhempansa ovat opistolla töissä. Olen ollut siellä myös pelaamassa shakkia, ja Päivölään on ehkä tulossa muutamia shakkikavereitanikin. Siellä opiskeleminen on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa. Toivottavasti vaan pääsen sinne sisään.

Mahdollinen hyppy yläkoulun jälkeen sisäoppilaitokseen ei pelota vaan pikemminkin jännittää hyvällä tavalla. Näin, vaikka Pälkäneelle jää paljon kavereita, oma perhe ja nyt 1-vuotias ikioma Papu-koira.

– Päivölästä voi tulla aina viikonloppuisin ja loma-aikoina kotiin, Elisabet suunnittelee.