Oli ensimmäinen adventtisunnuntai 30 vuotta sitten, kun Pälkäneen seurakunnan vastavalittu kanttori Ritva Huomo kiipesi ensimmäistä kertaa urkuparvelle soittamaan Hoosiannaa uudelle kotiseurakunnalleen.
– Kyllä uusi kirkkovuosi, joulun lähestyminen ja Hoosianna sykähdyttävät vielä 30 vuoden jälkeenkin, Huomo sanoo.
Hän juhlistaa 30-vuotista kanttorin uraansa Pälkäneellä sunnuntaina 2. joulukuuta kello 18 kirkossa alkavassa konsertissa. Adventin musiikkia esittävät ainakin kirkkokuoro ja Caritas. Ulla Terva värittää iltaa viulunsa kanssa, Huomo itse soittaa pari urkukappaletta ja seurakuntakin pääsee välillä ääneen.
Hoosiannasta tosin käydään pientä kilpailua seurakunnan ja kuoron välillä.
– Hoosianna on kirjoitettu seurakuntalaista ajatellen melko korkeaan sävellajiin ja kuorolaiset haluaisivat laulaa sen äänissä. Ehkä se riittäisi, jos seurakuntalaisversion laulettaisiin yhdessä aamun jumalanpalveluksessa, Ritva Huomo sanoo.
Kanttoripariskunta päätyi Pälkäneelle
Keuruulta kotoisin oleva Ritva Huomo toimi Sibelius-akatemiasta valmistuttuaan vajaat kolme vuotta Riihimäellä, jossa tapasi miehensä Matin. Kanttoripariskunta asettui Pälkäneelle onnekkaan sattuman kautta: Pälkäneellä ja Kangasalla sattui olemaan samaan aikaan virat auki.
– 30 vuotta sitten kirkkoherrana oli Jaakko Uronen ja seurakuntaelämä oli rytmiltään rauhallisempaa, Ritva Huomo muistelee.
Kanttorin viikonloppu- ja lomasijaisuuksia järjestettäessä syntyi yhteystyötä Pälkäneen ja Luopioisten seurakuntien välille. Kymmenen vuotta sitten Alpo Roikolan eläkeikä lähestyi ja Huomo jäi vuorotteluvapaalle. Tuuraajaksi saatu Johanna Lemmetyinen ihastui maalaisseurakuntaan, ja hänestä saatiin seuraaja Roikolalle.
– Jo silloin käytiin keskustelua, täytetäänkö virkaa.
Huomon oli vaikea ajatella, että kappeliseurakunta selviäisi ilman omaa kanttoria. Kun Lemmetyinen valittiin Keuruulle, säästöjä etsivä seurakunta yrittää selvitä yhdellä kanttorilla.
– Menen pelottomasti eteenpäin ja katson mitä tulee, Huomo sanoo uudesta tilanteesta.
”Kuorot ovat minun instrumenttini”
Ritva Huomo löysi oman muusikkoutensa lapsena puhallinorkesterissa. Hän arvostaa myös kanttorina yhdessä tekemistä. Kuorot ovat Huomolle tärkeä instrumentti.
Hänen johdollaan Pälkäneen kirkkokuoron rinnalle syntyi nuorten lauluryhmä ja lapsikuoro.
– En ole mikään konserttiurkuri. Nautin siitä, että saan ottaa seurakuntalaisia mukaan. Musiikki on inspiroivaa.
Huomo kiittää Pälkäneen seurakuntaa siitä, että hän on saanut toteuttaa vahvasti omaa musikaalista näkyään.
– Olen saanut toteuttaa kaikki ideani, eikä kukaan ole koskaan sanonut hanttiin.
30 vuotta Pälkäneen kanttorina
Kuorojen kanssa työn tekeminen on ollut minun tapani työskennellä kanttorina.
Aloitin Jaakko Urosen ollessa kirkkoherrana. Tutustuin sen aikaiseen kirkkokuoroon, jossa oli yllättäen myös paljon hyviä mieslaulajia. Sopraanoja kuorossa oli paljon, mutta alttoja vähän. Kuoroa oli vakinaisen kanttorin puuttuessa johtanut Aarre Kailanpää.
Perustin nuorten lauluryhmän, koska sellainen minulla oli ollut myös Riihimäellä ja sen kanssa työskentely oli ollut piristävää ja antanut monipuolisuutta kirkkokuoron ohjelmiston rinnalle.
Jossain vaiheessa perustin myös lapsikuoron, jossa vuosien varrella oli välillä paljon ja välillä vähemmän lapsia. Muutamia poikia oli myös ryhmässä hetkellisesti mukana, vaikka se enemmän olikin alakouluikäisten tyttöjen ryhmä.
Etenkin lasten kanssa hyödynsimme Seitsyen leirikeskusta. Pidimme monina vuosina Papun kanssa musaleirejä, joissa minä vastasin musiikista ja Papu monesta muusta.
Kanttorin työ on seurakuntalaisten palvelemista ihmisten kohtaamista. Saan olla mukana seurakuntalaisen elämässä kasteesta hautaan siunaamiseen asti. Lasten kerhoissa, koulukirkoissa ja koulukinkereillä kohtaan nuorempia rippikoulussa yläkouluikäisiä. Muutaman vuoden jälkeen saan soittaa avioliittoon vihkimisissä. Sitten kohdataan perhekerhoissa. Aikuisia palvelen seuroissa, kinkereillä, hartauksissa erilaisissa musiikki-illoissa. Varttuneempaa väkeä kohtaan olopäivillä ja tietenkin eri laitoksissa.
Jarin tultua Pälkäneen kirkkoherraksi jumalanpalveluksesta tuli meille yhteinen työn syventymiskohta. Minulle on ollut tärkeää, että myös jumalanpalveluksen musiikki on kantanut evankeliumia ja kunkin pyhän aihetta.
Jumalanpalveluselämää olemme viettäneet myös kasuaalitoimituksissa ja jokaviikoisissa hartauksissa. Yhteistyömme on ollut sujuvaa ja koen että myös hedelmällistä. Toki yhteistyö myös muiden ”työrakkaiden” kanssa on ollut antoisaa, tärkeää.
Musiikin parissa työskenteleminen on lahja. Musiikki on voimauttavaa. Teen työtä, mutta minusta tuntuu, että työ antaa minulle energiaa.
Myös ympärilläni laulavat ja musisoivat seurakuntalaiset ovat suuri lahja. Heidän kanssaan ponnistelemme kohti yhteistä tavoitetta ja teemme sen rukoillen pyrkien palvelemaan seurakuntaa ja Taivaan Isää.
Nuorena koululaisena ennen kuin olin tiedostanut, että seurakunnassa on tällainen muusikon virka, olin pohtinut liikuntaa ammatikseni. Sibelius-Akatemiassa minulle musiikkiliikuntaa opetti entinen pälkäneläinen lnkeri Simola-Isakson. Hänen opetuksessaan oivalsin, että leikin ja liikkeen kautta voi säilyttää yhteyden sisäiseen lapseensa ja omaan luovuuteensa.
Myös kirkon työssä on alettu ymmärtää ihmisen kokonaisvaltaisuutta liike, leikki, kehollisuus on saanut tulla myös osaksi jumalanpalvelusta, niin lasten, kuin aikuisten. Voin välittää ja kokea messun aiheen sisältöjä laulaen, soittaen ja myös liikkuen.
Musiikki on myös haastava ammatti. Siinä ei koskaan tulla valmiiksi. Aina löytyy uutta opittavaa aina voi tavoitella vaikeampia ja vaikeampia teoksia.
Ikävä kyllä näin vanhentuessa tuntuu, että ne nuoruuden jonkinlaiset taidot pikemminkin rapistuvat ikääntymisen myötä. Toivottavasti elämä ihmisen ilojen ja taakkojen jakaminen ovat myös tuoneet mukanaan ymmärrystä opettaneet sitä tärkeintä kohtaamista, toista varten olemista.
Ritva Huomo
