Tänä syksynä on lehdissä kirjoiteltu, että vanhojen ihmisten pitäisi vähentää tavaroitaan. Toimia niin, että perilliset pääsisivät helpommalla. On puhuttu kuolinsiivouksesta. Ikätovereittenkin kanssa on havahduttu, tuttujen ja sukulaisten. Päätettiin kuitenkin nimittää toimenpidettä lempeämmin iltasiivoukseksi.
Meille vanhoille on jo yleensäkin ajankohtaista karsia turhaa kamaa. Useinhan muutetaan esimerkiksi leskeytymisen jälkeen pienempään asuntoon. Monelle voi tulla siirtyminen palvelutaloon tai hoitopaikkaan. Kaikkea ei voi pakata mukaan, joten aika paljon on jaeltu lähipiirille, viety kirpputorille, osa jopa hävitetty. Moni meistä on kohdannut kaapeissaan ja komeroissaan yhden tai useamman laatikon, jossa sisältö oli ollut koskemattomana vuosikymmenestä toiseen. Edesmenneitten sukulaisten surunvalitteluadresseja, kukkalaitteitten viestejä ja osanottokortteja. Eihän niistä voi luopua?
Ongelmaa on tässä kuluneena syksynä sukulaisten kesken pohdittu. Kuka ottaa säilyttääkseen kauan sitten kuolleen lapsettoman sedän adresseja sisältävän kookkaan laatikon? Halukkaita ei löydy. Varmaan monessa kodissa on myös aikanaan edesmenneitten isovanhempien muistamispapereita. Jälkeläisten kesken voi syntyä kinaa, säilytä sinä, en minä.
Meillä sukulaisten kesken pohdittiin, mitä asialle tehtäisiin. Eräs ehdotti, että käytettäisiin tämän tietokoneajan suomaa muistojen tallennustapaa, ja systeemiä alettiin kehittää. Syntyi tietokoneella kirjoitettu luettelo adresseista. Hiukan pohdittiin toteutustapaa: kirjoitetaanko muistolauseet myös? Päätettiin, että kirjoitetaan vain itse tehdyt, yksilölliset viimeiset viestit. Entä järjestys? Aakkosjärjestys sitten valittiin. Joskus epäselvä käsiala tuotti vaikeuksia. Tarkistuksia tehtiin. Puhelinkeskusteluja käytiin.
Myös kotiin lähetetyistä korteista ja osanottokukista tehtiin listat. Haudalle laskettujen kukkalaitteitten kirjaamisjärjestyksessä lähiomaiset olivat ensin. Ennen kunkin nimeä kirjoitettiin mukana olleet muistolauseet, koska ne olivat usein hyvin koskettavia. Pian nimet olivat viiden sivun mittaisessa tiedostossa. Näin ne ovat helposti lähetettävissä sähköpostina vaikka kymmenelle serkulle. Saajien on vaivatonta liittää ne esimerkiksi sukututkimuspapereihin tai valokuvien kanssa yhteen.
Kun me olimme nuoria, olivat hautajaiset maalaisyhteisössä suuri yhteinen tilaisuus. Parisataakin vierasta saattoi olla mukana. Lehti-ilmoituksella oli kutsuttu. Nykyään surujuhla pidetään usein läheisten kesken, ja ilmoitus on vasta myöhemmin. Muistamistenkin määrä on pienempi. Ennen oli toisin, joten varmaan muuallakin kuin mummon suvussa on tätä säilyttämisasiaa joskus pohdittu.
Mymmeli
