Monet käytössä olevista lintujen nimistä ovat vakiintuneet kansan käyttämistä nimityksistä. Nykyisin meillä käytettävät nimet perustuvat BirdLife Suomen hyväksymiin yhteiseurooppalaisiin nimiin.
Lintujen nimiä on muodostunut kansan suussa niiden käyttäytymisen ja ääntelyn mukaan. Aiemmin linnulla saattoi olla monta nimeä eri puolilla maata ja jopa vuodenajan mukaan.
Tunnettu lintutukija Einari Merikallio keräsi avustajineen 1910–20 -luvuilla ympäri maata lintunimistöä, tutkimus julkaistiin vuonna 1925 Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon julkaisusarjassa nimellä ”Suomalaisia lintujen nimiä”. Myös K. E. Kivirikon kirja Suomen Linnut I–II vuodelta 1948 sisältää runsaanlaisesti tietoa vanhoista lintujen nimistä.
Prof. Kaisa Häkkinen on koonnut yleisesityksen suomalaisten nimien alkuperästä ja julkaissut vuonna 2004 ilmestyneen tietokirjan ”Linnun nimi”. Seuraavat tiedot perustuvat lähinnä Merikallion keräämään aineistoon vuodelta 1925.
Rössi eli sittulintu tai keltamölli
Monilla linnuilla on kansan suussa useita nimiä. Ihmisille outoja ovat ainoastaan harvinaiset lajit. Lisäksi monet pohjoiset ja merelliset lajit ovat sellaisia, joiden nimistö on rajoittunutta ja paikallista. Muutamilla lajeilla, kuten kurki ja käki on koko maassa ollut vain yksi perusnimi.
Yleensä kansan käyttämät nimet ovat olleet hyvin kuvaavia ja liittyvät usein lajin käyttäytymiseen, ääniin ja ulkonäköön.
Keltasirkkua on pohjoisemmassa kutsuttu usein rössiksi. Erikoisempina niminä olivat muun muassa sittulintu, keltamölli, rikkasirkkunen ja mehtävarpunen.
Peipolle on keksitty erilaisia muunnelmia ulkonäön ja äänen mukaan. Kuvaavia ovat esimerkiksi vilukieli, punapeippo, oikeapeippo ja puufinkka.
Varpusen nimet kuvastavat hyvin ihmisten suhtautumista lajiin. Pohjanmaalla puhuttiin rottisesta. Pohjois-Suomessa lajista käytettiin nimityksiä röttönen, hottinen ja paskahottinen. Kuvaavia nimiä olivat myös hitsi, hottispamppu, kirkkolintunen, mottiainen, nurkkalintu, möttönen ja rölli.
Räkättirastaasta käytettiin usein halventavia nimiä kuten rehurastas, rätäkkä, räsy, paskarastas, ruikkurastas, ruikkuprätkä ja päräkkä. Yleisimmät nimet ovat kuitenkin olleet rastas ja räkättirastas, joka oli valtanimenä myös Hämeessä.
Talitiaisen nimet liittyvät selvästi talveen tai sen käyttämään ravintoon. Etelä- ja Keski-Suomessa puhuttiin pakkastiaisesta ja Pohjois-Suomessa makkaratiaisesta. Talitiaisen nimivalikoima on ollut hyvin runsas ja niihin liittyy paljon myös hauskoja nimityksiä. Hauskimpia ovat talipukki, talipöhköinen, törötiitti ja talitölkkö.
Kivitaskun nimistä paljastuu sen käyttämä elinpiiri. Kuvaavia ovat kyntörastas ja rauniolintu. Nyt Etelä-Suomen kivitaskukanta on huvennut vähiin ja lajin löytääkseen on mentävä Pohjois-Suomeen. Linnun suosimat pikkupeltopläntit ja peltojen reunoilla olleet kivirauniot on hävitetty ja pellot vedetty salaojiin. Lintu oli ennen hyvin ihmisten tuntema mikä näkyy myös runsaassa nimivalikoimassa. Yleensä kivi- sana esiintyy sen nimissä Länsi-Suomessa ja Lapissa. Itä-Suomessa etuliitteenä oli raunio. Erikoisempia nimiä olivat muun muassa hiistakka, jota on käytetty paikoin Hämeessä ja Lounais-Suomessa.
Västäräkki on nimenä levinnyt laajalle, mutta lajille löytyy runsaasti erilaisia muunnoksia. Monilla seuduilla puhutaan vieläkin toukolinnusta, muita olivat vaikkapa päistärikki, riukuhäntä ja liinapeippo.
Koppanokka eli tuuherra tai tuomikukko
Punatulkulle tuomiherra oli paikoin vakiintunut nimi. Muita olivat esimerkiksi koppanokka, punalintu, tuuherra, tuomikukko ja vähemmän käytetty veriäinen.
Töyhtötiainen on selkeästi metsälaji, mutta erikoisen ulkomuodon takia siihen on kiinnitetty huomiota. Linnun erityinen päätöyhtö herätti kiinnostuksen. Kärsämäellä puhuttiin arapialaisesta tiaisesta, Keski-Suomessa nimityksenä oli kirvespäätiainen. Länsi-Suomessa töyhtötiainen oli mettäpukki ja tupsutiainen.
Tilhestä tunnetaan ulkonäköön viittaavia nimityksiä, kuten korvarastas, tupsupää, pitkätukkanen ja silkkihäntä. Pohjoisessa käytettiin myös nimityksiä pihlajalintu ja pihlajapyy.
Kottaraista nimitettiin usein mustarastaaksi. Yhä edelleen kottarainen sekoitetaan helposti mustarastaaseen. Muita käytettyjä nimiä olivat vaikkapa mustarottinen, kirkkonaakka ja ruotinvarpunen.
