Joulupukki ennätti myös Kangasalan joulunavaukseen

Joulupukilla on ymmärrettävästi tähän aikaan vuodesta kova kiire – mutta ei kuitenkaan niin kiire, ettei lapsia ja aikuisia ehtisi käydä jututtamassa erilaisissa tapahtumissa.

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna pukki oli katsomassa, kun paikallisen yrittäjäjärjestön nokkamies Mika Liikka ja Vuoden yrittäjänä palkittu Riku-Sippo Uotila sytyttivät valot torin kuuseen joulunavaus-tapahtuman alkajaisiksi. Oli torin kulmilla toki paljon muutakin ihmeteltävää yrittäjien järjestämässä illassa: myyntipöytiä ihmeteltäväksi, esityksiä seurattavaksi ja koiria rapsuteltavaksi.

Joulupukki toimii poliisin tavoin: väki pysyy kilttinä, kun aina välillä näyttäytyy.

Pukin kiireet jatkuvat siellä sun täällä. Esimerkiksi lauantaina iltapäivällä valkoparta osallistuu lapsiperheille tarkoitettuun seurakunnan omaan joulunavaukseen Suoraman seurakuntakeskuksella.

Vilinää hämärässä – joulunavaus toi Kangasalan torille väkeä, vaikka rakennustyöt eivät tainneetkaan helpottaa illan järjestelyitä.