Toritapahtuma viritti joulutunnelmaan – ”Tästä alkaa joulu”

Joululaulujen laulaminen yhdessä tuttujen ihmisten kanssa, joulunviettoon kytkeytyvät puheet, kuusen valojen syttyminen, lapset tonttulakeissaan. Siinä ainekset, jotka saivat mukana olleiden mielen virittymään joulutunnelmaan Luopioisten torilla viime lauantaina.

Kirkonkylän koulun väki marssi torille joululauluja laulaen.

– Tästä alkaa joulu, Mirjami Mikkola tiivisti perustelunsa sille, mikä vetää häntä osallistumaan, vuosi toisensa perään, yhteiseen tapahtumaan.

Joulunalusaika tietää Mikkolalle monien valmisteluiden hoitamista. Niiden jälkeen jää vielä mukavasti aikaa rauhoittumiselle, sillä hän noudattaa toimivaksi koettua ohjetta, joka sanoo hyvin suunnitellun olevan puoliksi tehty.

Puutikkalassa asuva Camilla Eklöf lähti torille nauttimaan tunnelmasta, joka hänen kokemansa mukaan oli lämmin hyytävän kylmänä puhaltavasta tuulesta huolimatta.

 

Rauhaa ja omaa aikaa

Komean ja sopusuhtaisen joulukuusen valot syttyivät torilla joulunavaustapahtuman kruununa. Kuusi on entinen Tilausliikenne Hanki Oy:n pihakuusi, jonka Luopioisten yrittäjäyhdistyksen väki kävi kaatamassa ja kuljettamassa paikoilleen.

– Kuusi symboloi yhteisöllisyyttä, jota vielä löytyy kyliltä ja koko kunnasta. Siitä voimme olla ylpeitä, Luopioisten Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Mika Hippeläinen kehui.

Hippeläinen muistutti, että monia tapahtumia ja palveluita toteutetaan vapaaehtoisten toimijoiden avulla. Tämä yhteisöllisyys voi hänen mukaansa olla myös se houkutin, millä saadaan kylille muuttamaan uusia asukkaita.

Lähestyvään jouluun yrittäjäyhdistyksen nokkamies viittasi, kun hän kehotti ihmisiä viettämään talven suurta juhlaa rauhoittuen yhdessä läheisten kanssa.

– Otetaan aikaa perheen kanssa. Sovitaan riitoja ja yritetään välttää tulevia riitoja, yritetään unohtaa menneet tulevaisuuteen katsomalla.

Kirkkokuorolaisia Janne Veston (oikealla) kanssa esilaulajina yhteislauluissa.

 

Joulu ei ole koskaan suljettu

Sunnuntaina kirkoissa veisattiin Hoosianna-hymniä ja sytytettiin ensimmäiset adventtikynttilät. Kappeliseurakunnan tervehdyksen torin joulutapahtumaan tuonut Janne Vesto vertasi adventtikynttilöiden olevan kirkon oma adventtikalenteri.

– Formulakisoissa lähdetään liikkeelle, kun kaikki viisi valoa palavat. Adventtikynttilöiden kanssa merkkivalot toimivat päinvastoin. Kun kaikki neljä kynttilää palavat, onkin aika rauhoittua. Kolme ensimmäistä kynttilää valmistavat meitä siihen, kyläpappi mainitsi.

Joulunavaustapahtumassa Janne Vesto kysyi, mitä joulun avaaminen on ja myös, onko joulu joskus suljettu.

– Joulu on auki 24/7 vuoden ympäri, vaikka monesti se tuntuu olevan suljettu, kun valoa ei näy missään.

– Jeesus sanoo olevansa maailman valo, hän tähdensi.