Luopioisten sankarihautausmaa sai infotaulun

Infotaulua pystyttämässä.

Luopioisten sankarihautausmaalla on nyt infotaulu, johon on koottu hautausmaalle haudattujen vainajien tietoja.

– Sankarihautausmaan kivet ovat sellaisia, että niitä ei tahdo pystyä lukemaan edes tervein silmin. Infotaulu ratkaisee nyt tämän ongelman, hankkeessa mukana ollut Ilkka Naulapää sanoo.

Naulapää ahkeroi infotauluhankkeen kanssa noin neljä vuotta. Hän sanoo, että on hienoa nähdä pitkän työn tulos nyt konkreettisessa muodossa.

– Hankkeeseen ei ollut koskaan vaikeaa löytää apuja, ihmiset tuntuvat suhtautuvat näihin asioihin ymmärtävästi. Joskus iski tosin epäilyvaihe, mutta onneksi Veston Janne valoi minuun uskoa. Teimme Jannen kanssa paljon taustatyötä, mitä vaadittiinkin tässä projektissa paljon.

Hienointa Naulapään mielestä oli nähdä infotaulun kokoamiseen apuja antaneen talkooväen satsaus. Naulapää pyysi alun perin muutamaa miestä avuksi, mutta heitä tulikin lopulta kymmenittäin.

– Huumori oli hurttia ja työn teko kepeää. Ihailen näitä Luopioisten ihmisiä, he tulevat kun pyydetään ja ovat aina valmiina antamaan kaikkensa, Naulapää kiittelee.

Infotauluhankkeessa olivat mukana Flagmore Oy, Saarikko Oy, Luopioisten Reserviläiset ry, Luopioisten Reserviupseerikerho, Sydän-Hämeen eläkeläiset, Lions Club Luopioinen ja Kukkia Seura. Lisäksi hankkeeseen lahjoitti moni muu taho, ja kaksi kolehtiakin sitä varten kerättiin.

Luopioisten kirkon vieressä sijaitsevaan sankarihautausmaahan on siunattu 132 luopioislaista.