Hyväntekeväisyysyhtye Autioituneet soittaa Pälkäneellä kolmesti

Autioituneet konsertoi keskiviikkona kolmesti Pälkäneellä.

Turkulainen hyväntekeväisyysyhtye Autioituneet pakkaa jälleen soittimensa ja ottaa suunnaksi Pirkanmaan, missä he toteuttavat kaksipäiväisen kiertueen joulun alla. Pälkäneellä yhtye soittaa kolmessa paikassa keskiviikkona 19. joulukuuta. Kukkiakodossa konsertti alkaa noin kello 12, palvelutalo Kanervassa kello 13.30 ja Attendon Satumetsässä 14.30. Satumetsän ja palvelutalon konsertteihin ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Esiintymispaikat on valittu ennakkoon tehtyjen hakemusten perusteella.

Autioituneet on kesällä 2017 perustettu hyväntekeväisyysyhtye, joka koostuu 2-4 ammattimuusikosta. Yhtye tekee muutaman tempauksen vuodessa ja dokumentoi esiintymisensä, joten ihmiset ympäri Suomea voivat seurata keikkamatkoja muusikon näkökulmasta. Ensimmäinen viisipäiväinen kiertue toteutettiin kesällä 2017 Itä-Suomessa. Helmikuussa oli vuorossa 24 tunnin mittainen kaupunkikiertue Lahdessa ja nyt joulun alla on Pirkanmaan vuoro.

Joulukiertueen tarkoitus on levittää joulumieltä musiikin kautta, ja yhtyeen muusikot ovat tehneet niin tutuista kuin vieraammistakin joulukappaleista uusia sovituksia asiakkaitaan varten. Autioituneet tahtoo tuoda livemusiikkia paikkoihin, joissa sitä ei tavallisesti kuulla, joten esiintymispaikkoina toimii esimerkiksi pari olohuonetta, ryhmäkoteja, vanhainkoteja, kohtaamispaikkoja sekä työpaikkoja. Pirkanmaalla yhtye tekee yhteensä yksitoista keikkaa.