Rauhanjulistekilpailussa etsitään ystävällisiä tekoja

Kuvassa klubin presidentti Esko Puntala (vasemmalla) ,voittaja Sonia Ghenaiet ja taiteilija Teemu Luoto.

Lions-liitto järjestää vuosittain kansainvälisen Rauhanjulistekilpailun.  Tämänvuotinen kisa on järjestyksessään jo 31:s. Kuhmalahden Lions club osallistui kilpailun järjestämiseen yhdessä Pohjan koulun kanssa. Tämän vuoden teemana kilpailussa on ”Ystävälliset teot ovat tärkeitä”.

Pohjan koulun oppilaat osallistuivat innolla kilpailuun ja tekivät kilpailutöitä valmiiksi kouluajan ulkopuolellakin. Kilpailu oli tasoltaan erinomainen, ja voittajatyön valinta oli tuomariston mukaan erittäin vaikea. Voittajaksi valikoitui lopulta Sonia Ghenaietin työ.

– Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, voittaja mietiskeli rauhan käsitteestä.

Taiteilija Teemu Luodon mukaan Ghenaietin työ erottui lopulta edukseen kansainvälisellä tyylillä ja huolellisesti mietityllä kokonaisuudella. Voittajatyö lähetetään kilpailemaan ensiksi Suomen tasolla ja mahdollisesti jatkossa jopa jatkamaan aina kansainväliseen kilpailuun asti.

 

Kaikki kilpailuun osallistuneet oppilaat töineen sekä Pohjan koulun rehtori Marjaana Myötyri.