Istuta hiiliautomaatti

Ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja muuttaa väkisin elämäämme. Talvet muuttuvat vesisateiseksi ja routaa tuskin on. Mitä voimme tehdä ?

Voimme osallistua ilmastotalkoisiin, ainakin me maalla asuvat. Voimme istuttaa puita ja pensaita joka paikkaan, joutoalueille, tuulensuojaksi ja maisemia parantamaan.

Puusto sitoo kasvuunsa hiilidioksidia. Muodostuu puuta, energiaa ja monta muuta hyödyllistä asiaa.

Puun juuristo jää maahan vaikka runko ja oksat korjattaisiin. Juuriston ja metsämaan pintakerroksen hiilensidontakyky on vähintään yhtä suuri kuin puuston maan päällinen osuus.

Juuriston sitoma hiili eli humus jää parantamaan maan kasvukykyä. Lepällä voidaan parantaa maata hyvin edullisesti. Se sitoo ilman typpeä ja jättää sen maahan muiden käytettäväksi. Paju kasvaa hyvin ojan reunalla kun se saa ojavesistä ravinteita. Vesistöihin joutuvat ravinteet saadaan pyydystettyä puuhun ja edelleen hyötykäyttöön. Ojanreunan pajut pitää hakettaa ja puhaltaa hake pellolle humusta lisäämään.

Juuristo saa aikaan monipuolisen maan toimintojen paranemisen. Puun juuristosta muodostuu vähitellen eriasteista humusta ja siinä elää hyvin monipuolinen pieneliöstö. Orgaanisen aineksien lisääntyessä mm. sienet liuottavat maasta ravinteita puuston käyttöön ja puuston kasvu paranee.

Kasvun parantuessa syntyy hiilen todellinen kiertotalous. Parantunut kasvu sitoo aina vaan enemmän hiiltä ja silti saamme enemmän puuta käyttöömme. Näin me pystymme vaikuttamaan hiilioksidin poistamiseen ilmakehästä.  Samalla parannamme metsien ja peltojen toimintaa sekä vähennämme päästöjä vesistöihin.

Näin syntyy hiiliautomaatti. Istutamme siis hiiltä maahan.  Konkreettisen hyödyn  saamme itse ja muun hyödyn saa koko maapallo.

Reino Mantsinen

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?