Manserockin ikoni ja poro tammikuun leffatähtinä

Riku Nieminen on Juice, Iida-Maria Heinonen Marja Teppo Airaksisen Juice-elämäkerrassa. Elokuva on rajattu Juicen lapsuudesta ensimmäisen avioliiton kariutumiseen.

Juice-elokuva on konstailematon ja terävä, kuten Juicen persoona. Koskettava ja melankolisesti kaipaava, kuten Juicen sielunmaisema. Ronski ja suorapuheinen, kuten Juicen puheenparsi. Elokuva kertoo Juicen tien lapsuudesta läpi kuohuvan 70-luvun aina 80-luvun huippusuosioon. Kaikki elokuvan tapahtumat ovat totta – paitsi ne, jotka eivät ole.

Ailo kertoo poronvasan ensimmäisen vuoden seikkailuista. Se on kuvattu Lapissa aidoilla eläimillä.

Toinen elokuvaviikonlopun päätähti on Ailo-poro.  Elokuva kertoo pienen, villinä syntyneen poron taistelusta ensimmäisellä vaelluksellaan.

Ailon tuottajat ovat aiemmin tehneet palkitut Järven tarina ja Metsän tarina -elokuvat.

Kolmas Filmipyörän viikonlopun elokuva on parinvaihtokomedia Swingers, jossa neljä pariskuntaa kohtaa toisensa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Elokuvia esitetään Pälkäneen yhteiskoulun auditoriossa  perjantaina 11.1.–sunnuntaina 13.1.

Helmikuun Filmipyörän kiertueella esitetään Saara Cantellin Onneli, Anneli ja Nukutuskello, Klaus Härön Tuntematon mestari ja Juha Lehtolan Ihmisen osa.
Perjantai 11.1.
klo 19 Swingers K12
Lauantai 12.1.
klo 16  Ailo – Pienen poron suuri seikkailu K7
klo 18  Juice K7
Sunnuntai 13.1.
klo 16  Ailo – Pienen poron suuri seikkailu K7
klo 18  Juice K7
Janne Kataja ja Kiti Kokkonen tähdittävät Swingers-parinvaihtokomediaa.