Vuonna 2000: Strutsi on palokunnan eksoottisin pelastettava

Palokunta joutui pistämään Kuhmalahdella strutsin maanantaina ruotuun. Jäälle karanneen linnun pelastaminen oli palopäällikkö Mauri Nordille 40-vuotisen uran erikoisempia töitä.

Sahalahden ja Kuhmalahden kuntien yhteiselle palopäällikölle Mauri Nordille maanantainen työkomennus oli hänen 40-vuotisen uransa erikoislaatuisin ja eksoottisin.

– Aluehälytyskeskuksesta soittivat, että olisi strutsin pelastus Kuhmalahdella. Kyllä sitä joutui kahteen kertaan varmistamaan, että strutsiko? Sahalahden ja Kuhmalahden palokunnat matkaansa saanut palopäällikkö innostuu.

Siinä pääsi palokuntalaisten luovuuskin kukoistukseensa, sillä pelastajien kalustoon eivät strutsien kiinniottovälineet ole tähän mennessä kuuluneet.

– Keksimme matkalla, että haetaan Pohjan ala-asteelta ja helluntaiseurakunnalta lentopalloverkot. Ei minulla siinä heti tullut mieleen, mitä siellä jäällä pitäisi tehdä. Vain sen tiesimme, että jaloillaan ollessaan strutsi on vaarallinen. Onneksi Aaro Virtanen oli paikalla, Nord toteaa.

Kukkotappelusta nokkiinsa ottanut johtajastrutsi oli jäällä kuitenkin rauhallinen.

– Silittelin sitä ja juttelin rauhallisesti. Laitoin sille kangaspussin päähän, jotta se ei nähnyt mitä ympärillä hääritään. Palokuntalaiset pääsivätkin hyvin laittamaan verkot linnun alle ja ympärille ja koko komeus vedettiin vielä hihnalla suppuun, jotta pelastettava saatiin turvallisesti nostettua moottorikelkan rekeen, Virtanen kuvailee pelastustoimia.

Hän arvelee, että pelastustoimien sujuvuutta auttoi se, että pulaan joutunut lintu kuuli tutun hoitajansa äänen.

Sydän-Hämeen Lehti 13.1.2000.

Kuhmalahtelaisstrutsi teki elämänsä ensimmäisen moottorikelkkasafarinTervaniemen lahdelta kotitarhaansa tyytyväisenä. Isäntä riisui hänet rauhallisesti irti verkoista ja työnsi karsinaan rauhoittumaan. Kolmen ja puolen sunnin seikkailun jälkeen strutsiherra oli jälleen omiensa joukossa.

Saattaa kärsiä uudestaan tyhmyydestä

Strutsi ei loukkaantunut eikä aiheuttanut vaaraa kenellekään retkensä aikana. Se sai ainoastaan pintanaarmuja jalkoihinsa lumihangessa tarpomisestaan. Aaro Virtanen arvelee, ettei välikohtaus millään tavalla ainakaan pitemmän päälle vaikuta strutsin mielenterveyteen.

– Strutsi on aika tyhmä lintu. Se saattaa toistaa saman mokan useamman kerran. Se ei opi virheistään samalla tavalla kuin esimerkiksi koira.

Aaro Virtanen viittaa presidentinvaalien aikaan ja luonnehtii selkkausta kahden vahvan uroksen kamppailuksi johtajuudesta.

– Tämä sankari on nyt ollut vuoden johtajana. Saattaa olla, että toinen uros on pääsemässä sen niskan päälle. Näin voi päätellä muun muassa haastajan silmän kiillosta, Virtanen tunnustelee.

Hän on kiitollinen naapurilleen ja palokunnalle noin 140-kiloisen linnun nopeasta ja asiallisesta pelastamisesta.

Satu Lehtonen