Medelplanin puuaapinen oli ainoa isovihan aikaan Suomessa painettu kirja

Allan Frilanderin näkemys Medelplanin aapiskukosta.

Suuren Pohjan sodan lopputulos alkoi olla selvä, kun Hämeeseen edenneet venäläisjoukot löivät syksyllä 1713 Pälkäneellä Kostianvirran rannalla puolustautuneet karoliinit. Valloittajat ryöstelivät ja hävittivät maata. Alkoi synkkä isovihan aika, jolloin maassa ei painettu muita kirjoja kuin Pälkäneen puuaapinen.

– Viipurin kirjapaino oli tuhoutunut vuonna 1710. Turussa toimineiden painojen väki ja kalusto siirrettiin Ruotsiin. Gezliuksen kirjapaino lähti ensi vaiheessa kesällä 1710 ja vuonna 1713 kokonaan, samoin Turun akatemian kirjapaino viimeistään heinäkuussa 1713, tutkija Anna Perälä kertoo.

Kostianvirran taisteluiden aikoihin Pälkäneelle päätynyt Daniel Medelplan oli toiminut maan kaikissa kolmessa kirjapainossa.

– Varmuudella hän työskenteli ainakin Turun akatemian ja Viipurin kymnaasin eli lukion kirjapainoissa. Muun muassa sitaattien korostamistavasta ja muista painoasua koskevista ratkaisuista olen päätellyt, että aivan ensimmäiseksi hän toimi Gezeliuksen painossa. Sieltä hänet kutsuttiin tai otettiin akatemian painoon, jossa tarvittiin puupiirtäjää, Medelplanin vaiheisiin perehtynyt tietokirjailija kertoo.

 

Medelplan leikkasi satoja puupiirroksia

Kirjat levisivät kirjapainotaidon yleistymiseen saakka luostareissa ja yliopistoissa käsin kopioitujen käsikirjoitusten avulla. Lisäksi käytettiin jonkin verran puulaattoja, joilla painettiin lukutaidottomille havainnollistavia kuvatarinoita, esimerkiksi Raamatun kertomuksia.

Johannes Gutenbergin keksinnön, 1440-luvulla käyttöön tulleen painotekniikan ansiosta teoksia pystyttiin painamaan suuria määriä. Painolaatat ladottiin metallisista irtokirjakkeista, joiden kohopintaan painomuste tarttui.

Kuvia käytettiin vähän, sillä ne piti leikata puuhun tai kaivertaa kuparilevyyn. Puupiirroslaatat pyrittiin tekemään kirjakkeiden korkuisiksi. Näin laatta voitiin liittää tekstiladelmaan ja teksti ja kuva voitiin painaa samanaikaisesti.

Daniel Medelplan toimi kirjapainossa latojana. Lisäksi hänen tiedetään vuonna 1711 sitoneen Hauhon seurakunnalle kirkkoraamatun, vaikka kirjansitojat olivat aivan oma ammattikuntansa.

Medelplanin erikoisalaa olivat kuitenkin puupiirrokset. Hän oli 1600- ja 1700-lukujen tuotteliain puupiirtäjä Suomessa. Medelplan teki noin 400 havainnollistavaa kuvaa, noin 150 vinjettiä tai muuta koristeaihetta ja vähintään 350 puukirjaketta, joilla voitiin painaa esimerkiksi suurikokoisia koristeinitiaaleja eli anfangeja tai koristeellisia fraktuurakirjaimia.

1600-luvulla painetut uskonnolliset tekstit, väitöskirjat, surunvalittelut ja onnittelut koristeltiin muun muassa vinjetein. Myös otsikot, sivun ylälaidat ja kookkaiden avoarkkipainatteiden marginaalit olivat usein koristeltuja.

 

Piispa Mennander pelasti viimeisen puuaapisen

– Medelplan ei ollut varsinainen taiteilija, mutta hänestä kehittyi kohtuullisen taitava käsistään, Anna Perälä sanoo.

Kädentaitoa tarvittiin, kun Pälkäneen papit tilasivat paikkakunnalle päätyneeltä painajalta puuaapisen. Käytettävissä ei ollut metallikirjakkeita, joten Medelplan turvautui toiseen hänelle tuttuun tekniikkaan ja leikkasi jokaisen sivun tekstit peilikuvana puulaatoille.

Medelplanin tiedetään päätyneen Pälkäneelle viimeistään vuonna 1713, sillä kirkonkirjat kertovat hänen tyttärensä Kirstin syntyneen siellä. Pienellä paikkakunnalla ei ollut töitä kirjanpainajalle, vaan todennäköisesti mies elätti itsensä ja perheensä maata viljelemällä sekä metsästämällä ja kalastamalla.

Pälkäneellä vuonna 1719 painettu aapiskatekismus oli ensimmäinen ja ainoa kirja, joka Suomessa painettiin vuonna 1713 alkaneen isovihan aikaan. Daniel Medelplan tuskin tiesi tekevänsä historiaa.

– Hänelle puuaapinen oli kenties vain yksi, joskin hyvin poikkeuksellinen toimeksianto, Anna Perälä arvelee.

Ainutlaatuisen puuaapisen merkitys ymmärrettiin vasta vuosikymmeniä Medelplanin kuoleman jälkeen. Puuaapisesta kirjoitettiin 1700-luvun lopun väitöskirjassa, joka käsitteli harvinaisia kirjoja.

1786 kuollut piispa Carl Fr. Mennander hankki puuaapisen viimeisen tunnetun kappaleen kokoelmiinsa, josta se ostettiin Turun akatemian kirjastoon. Sitä saattoi pitää varmimpana mahdollisena paikkana kirjaharvinaisuuden tallentamiseksi. Turun palo vuonna 1827 kuitenkin tuhosi viimeisenkin puuaapisen.

 

Toiko Medelplan aapisen mallin Viipurista?

Jälkipolvien käsitys Medelplanin puuaapisesta perustuu lähinnä 1700-luvun kirjalliseen kuvaukseen. Pehr Johan Alopaeuksen tutkielmassa De libris raris (Harvinaisista kirjoista, 1792) kerrotaan Turun akatemian kirjaston puuaapisesta, joka oli ostettu piispa Mennanderin jäämistöstä vuonna 1787. Alopaeus kuvaa Medelplanin saaneen aikaan varsin karkeatekoisen, mutta silti tarkoitustaan vastaavan kirjan.

Porthanin ohjauksessa vuonna 1792 tehdyssä väitöskirjassa kerrotaan, että kirjan nimi oli Lasten Paras Tavara, elli ABC-kirja, joca on suuren tarpen tähden leicattu Puuhun ja Pälkänen Seuracunnan Saarnamiesten toimituxen kautta, Prändetty Pälkänellä Daniel Medelplanilda Tauralan Kylässä 1719.

Kirjoittaja mainitsee, että kirjan viimeisellä sivulla oli kukon kuva. Sen malli on todennäköisesti otettu jostakin ruotsalaisesta katekismuksesta.

Medelplanin aapisen nimi viittaa Gezeliuksen vuoden 1666 katekismukseen, mutta Perälä ei usko, että se olisi toiminut puuaapisen esikuvana. Gezeliuksen kirjasta otettiin monta 72–104-sivuista painosta.

Pälkäneen puuaapinen muistuttaa formaatiltaan ja sivumäärältään hyvin paljon Agricolan ABC-kirjaa. Sekin oli formaatiltaan oktaavo, ja sivuja oli 24, mutta tuohon aikaan siitä ei tunnettu enää ainoatakaan kappaletta.

Todennäköisimpänä Perälä pitää, että Medelplanin käytti mallina Viipurin piispa Petrus Bångin vuonna 1689 painattamaa suomenkielistä aapiskatekismusta, jossa sanotaan olleen 26 sivua.

– Medelplan muutti Viipuriin kymnaasin kirjanpainajaksi alkusyksystä 1689. Bångin aapiskatekismus on siis kuulunut hänen ensimmäisiin töihinsä siellä.

Aapiskatekismusten sisältö pysyi varsin muuttumattomana Agricolan ajoista aina 1800-luvun lopulle saakka. 1800-luvun puolivälistä alkaen Suomessa alkoi ilmestyä lukukirjatyyppisiä aapisia, joissa kirjainten ja numeroiden ohella oli myös maallisia aiheita, runoja ja kertomuksia.

Vanhoissa aapiskatekismuksissa oli harvoin erillisiä kansia. Parilla ensimmäisellä sivulla oli kirjaimet ja numerot, mutta viimeistään kolmannella sivulla siirryttiin uskonnollisiin teksteihin.

Herran rukouksen eli isä meidän -rukouksen jälkeen oli uskontunnustus, kymmenen käskyä, kasteen sakramentti, Herran ehtoollinen ja erinäisiä rukouksia. Kirjan alussa teksti oli lukemisen helpottamiseksi tavutettu, mutta tavuviivat katosivat, kun päästiin rukouksiin.

 

Puuaapinen oli pokkarin kokoinen

Anna Perälä olettaa, että Medelplanin aapisen sivut olivat ajan tyylin mukaisesti oktaavo-kokoisia. Se vastaa suurin piirtein nykyisten pokkareiden sivukokoa.

Tuohon aikaan tavanomainen aapiskatekismus oli 16-sivuinen, mutta Medelplanin aapinen kasvoi 28-sivuiseksi oletettavasti siksi, että hänen puulaatalle leikkaamansa kirjaimet olivat kooltaan suurempia kuin metallikirjakkein painetut tekstit. Nykyihminen pitäisi kirjaa vihkosena.

– Tällaisia suppeita aapisia ei useinkaan sidottu kansiin, vaan lehdet kiinnitettiin toisiinsa selästä muutaman langanpiston avulla, Anna Perälä kertoo.

Medelplanin on uskottu valmistaneen itse painolaattojen lisäksi myös paperin ja painovärin. Sen sijaan epävarmaa on, rakensiko hän myös prässin, vai siirsikö hän aikaansaannoksensa paperille toista vanhaa koeteltua menetelmää käyttäen. Siinä paperi aseteltiin painolaatan päälle, kohokuvioiksi leikatun tekstin päälle väritettyä painopintaa vasten. Paperia käsin taputellen tai vaikkapa telalla rullaten teksti siirtyi paperille.

– Sen ajan kirjapainot keittivät itse painovärinsä noesta ja vernissasta, joten Medelplan hallitsi menetelmät, Anna Perälä uskoo.

Taisteluiden hävittämältä Pälkäneeltä tuskin löytyi vernissaa, joten Medelplan painoi kirjansa jonkinlaisella korvikkeella. Alopaeus kuvaa väitöskirjassaan, että Medelplanin käyttämä ”oli vetelää, eikä vastaa oikeaa painomustetta, mutta on kuitenkin siedettävän mustaa”.

 

Medelplanin kirjat luettiin loppuun

On arveltu, että Daniel Medelplan painoi puuaapista 100–200 kappaletta.

– Oletettavasti papit toivoivat mahdollisimman suurta painosta, koska siihen aikaan Suomessa ei painettu mitään, ja Turussa painetut aapiskatekismukset olivat loppumassa, Anna Perälä sanoo.

Hän uskoo, että suurin osa aapisista kului kansan käsissä loppuun. Kirjat olivat harvinaisuuksia, jotka kulkivat sukupolvelta toiselle. Mutta lumpuista käsintehty paperi ei kestänyt ikuisesti.

– Seudun rääsyistä koottu lumppu sisälsi todennäköisesti pellavaa, hamppua ja kenties jonkin verran puuvillaa. Ehkä lisäksi käytettiin joitakin pitkäkuituisia kasveja. Tämä kaikki liotettiin, keitettiin massaksi ja puristettiin paksuksi harmahtavaksi paperiksi.

On varsin epätodennäköistä, että jostain putkahtaisi parinsadan vuoden jälkeen nykypäiviin saakka säilynyt puuaapinen. Anna Perälä ei usko myöskään puisten painolaattojen löytymiseen.

– 1990-luvulla eräs antikvaarinen kirjakauppias löysi puulaatan, jonka arveli mahdollisesti olevan Medelplanin aapisesta. Pääsin eräiden eri alojen asiantuntijoiden kanssa tutkimaan sitä, mutta kyseessä ei valitettavasti ollut Medelplanin painolaatta.

Anna Perälä kertoi Pälkäneen pääkirjasto Arkin Medelplan-näyttelyn avajaisissa 2011, että Medelplanin aikaan kirjapainot painoivat väitöskirjallisuutta ja henkilökirjallisuutta eli surunvalitteluja ja onnitteluita.

 

Puiset koristelaatat kiersivät kirjapainojen mukana

Tietokirjailija Anna Perälä alkoi perehtyä Daniel Medelplanin vaiheisiin 1990-luvulla. Tieteentekijäin liitossa pitkään työskennellyt valtiotieteen maisteri oli silloin aikonut heittäytyä freelanceriksi.

– Kävikin niin, että järjestön silloinen puheenjohtaja Jussi Nuorteva pyysi minut mukaan Takautuva kansallisbibliografia -projektiin, jossa luetteloitiin suomalainen ja Suomea käsitellyt kirjallisuus vuoteen 1800 saakka.

Vanhaa kirjallisuutta harrastaneen Anna Perälän vastuulle tuli vanha typografia.

– Kävin käpi kirjainmuodot, kirjaintyypit ja koristeaineiston, jolla julkaisuja aikanaan somistettiin.

Mitä erilaisimpia painotuotteita somistettiin ornamentein, vinjetein ja muin koristein, jotka useimmiten oli painettu puupiirroslaatoin. Samoja koristeita saatettiin käyttää vuosikymmenten ajan, jopa toistasataa vuotta. Monet niistä siirtyivät kirjapainosta ja jopa maasta toiseen.

– Isovihan aikaan turkulaiset kirjapainot siirtyivät turvaan Ruotsiin. Suomessa leikattuja puupiirroskoristeita tulee vastaan siellä painetuissa julkaisuissa ja myöhemmin osa laatoista on palannut takaisin Suomeen, Anna Perälä kertoo.

Perälän tutkimustuloksia voitiin käyttää takautuvan kansallisbibliografian hyväksi. Kokonaisuudessaan aineisto julkaistiin kaksiosaisessa Suomen typografisessa atlaksessa (2000). Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi Tiedon ja taidon kuvat -teos, joka ensimmäinen kattava esitys Suomen vanhimpien painotuotteiden kuvituksesta ja kuvien tekijöistä.

– Minua jäi jäytämään, että koristeaineistoa inventoidessa varsinainen kuvitus jäi käsittelemättä, kirjan kirjoittanut Anna Perälä kertoo.

 

Itseoppinut puuveistäjä

Vanhojen kirjojen puupiirrosten tekijöistä nousi keskeisesti esiin Daniel Medelplan. Puuveistäjä ei signeerannut töitään, mutta hänen kädenjälkeään oppi tunnistamaan.

Anna Perälä päättelee, että Medelplan oli itseoppinut puupiirtäjä.

– Hän ei varmaankaan saanut oppiaan missään ateljeessa tai puupiirrosverstaassa. Olen uumoillut, että hän on nähnyt Gezeliuksen painossa, miten puupiirroksia tehdään, ja alkanut sitten itse yritellä.

Medelplanin varhaisimmat puupiirrokset ovat kaukana mestarin kädenjäljestä.

– Mutta taidot kehittyivät vuosien varrella, ja piirroksista alkoi tulla sävykkäämpiä. Yksinkertaisiin viivapiirroksiin alkoi ilmaantua varjostusta ja aaltoviivaa. Mikään taiteilija hän silti ei ollut, vaan ennemminkin kuvantekijä, Perälä sanoo.

Metallikirjakkeet olivat tuontitavaraa, Suomessa ei kirjakevalimoita ollut. 1680-luvulla akatemian kirjapainoon oli kipeästi kaivattu heprealaisia kirjakkeita, mutta sellaisen ostamiseen ei ollut varaa.

– Tuohon aikaan Medelplan havitteli myös kirjakkeenvalajaksi, ja häntä kehotettiinkin valmistamaan näyte taidoistaan. Siinä kaikki, hankkeen on uskottu kokonaan rauenneen. Mutta sitten löysin lyhyen tekstin, jossa on aika kumman näköisiä heprealaisia kirjaimia. Olisivatko ne olleet Medelplanin näyte?

 

Kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa

Yksi Medelplanin varhaisimmista puupiirroksista on vuonna 1678 julkaistun väitöskirjan kuvitus, jossa todistetaan muun muassa kuunpimennyksen avulla, että maa on pallon muotoinen. Medelplanin leikkaama kuva, jäljennös ulkomaisesta teoksesta, osoittaa, että kuu jää maan varjoon, kun maa joutuu auringon ja kuun väliin. Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, miten kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

– Sen ajan väitöskirjat olivat yleensä muutaman lehden laajuisia. Kuvituksen teettäminen, Suomen oloissa yleensä kopioiminen ulkomaisista teoksista, oli monille ylioppilaille liian kallista. 1700-luvulle tultaessa väitöskirjojen kuvitus kävi vähäisemmäksi.

Tutkija Anna Perälä kertoi kuvanveistäjä Allan Frilanderin kaivertamista painolevyistä ja esitteli Frilanderin rakentaman Medelplanin ”painokoneen” Päivälehti-museon avajaisissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?