Menestys urheilussa vaatii monia asioita. Jonkun on täytynyt ohjata lajin pariin, kuljettaa harjoituksiin, opettaa lajin saloihin, tarjota puitteet harjoitteluun ja hankkia varusteita.

Urheilijan itsensä tulee olla motivoitunut ja jaksaa harjoitella aina vain parempia tuloksia varten. Menestys edellyttää myös lahjakkuutta – toisin sanoen lajissa vaadittavia ominaisuuksia toteuttavia geenejä. Kun kaikki tämä osuu kohdalleen, syntyy voittajia.

Pälkäneen kunnan elinvoimalautakunta palkitsi 23. tammikuuta pidetyssä tilaisuudessa vuoden 2018 aikana menestyneimpiä urheilijoitansa. Lisäksi jaettiin Vuoden valmentaja- ja Kunnon kuntalainen -tunnustukset.

Urheilustipendin saajat ovat saavuttaneet lajissaan kansallista tai kansainvälistä menestystä tai kuuluvat maajoukkue-edustajina lajinsa kansalliseen kärkeen.

Kunnon kuntalainen -tunnustus on perustettu nostamaan kunto-, harrastus- ja terveysliikunnan arvostusta. Tunnustus myönnetään lautakunnan käyttämien kriteereiden mukaan ”henkilölle tai yhteisölle, joka esimerkillään edistää liikunnan harrastamista tai muita terveitä elämäntapoja”.

Kasvatustyö tuottaa tulosta

Hengenpelastuksen monikertainen Suomen mestari, Masters-sarjan 200 metrin esteuinnin maailmanmestari sekä kilpauinnin masters-sarjan selkä- ja sekauinnin Suomen mestari Mari Kiuru palkittiin menestyksestään kunnan stipendillä jo neljäntenä perättäisenä vuonna.

– On hienoa, että pienessä kunnassa huomioidaan urheilijoita. Arvostan tätä huomionosoitusta suuresti ja olen kiitollinen saamastani tuesta, menestynein urheilijamme kiitteli tilaisuuden jälkeen.

Palkinnon jakanut liikunta- ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketola kertoi puheessaan, että palkitsemisissa näkyy jo selkeästi pälkäneläisseuroissa tehdyn vahvan kasvatustyön tulos. Pitkästä aikaa Pälkäneelle kansainvälistä menestystä tuonut Kiuru oli palkituista ainoa aikuisten sarjoissa kilpaileva urheilija, kaikki muut ovat saavuttaneet menestystä nuorten sarjoissa.

Lasten liikuntaharrastusten monipuolisuus on asia, jota huippuvalmennuksessakin pidetään hyvänä asiana. Eri lajien harrastaminen kehittää lihaksistoa ja motorisia valmiuksia tasapuolisesti. Tämä on vahvuus, josta on hyötyä, oli lajivalinta sitten lopulta mikä tahansa.

Nyt palkituista nuorista monella on taustaa useista lajeista. Rauli Aho saavutti myös menestystä neljässä eri lajissa: hiihtosuunnistuksessa, suunnistuksessa, maastojuoksussa ja hiihdossa. Vahvuus juoksussa ja hiihdossa tuovat selkeää etua myös suunnistuslajeihin.

– Lajit sopivat hyvin toisiinsa, Vuokatti-Rukan Urheiluakatemian hiihdon yläkoululeiriltä tavoitettu urheilija kertoi muutama päivä palkitsemisen jälkeen.

– Arvostan stipendiä ja onhan siitä hyötyäkin.

Stipendin käyttökohdetta Aho ei kuitenkaan vielä ole päättänyt.

 

Tiina Knuutinen on vuoden valmentaja

Kymmenen vuoden pitkäjänteinen työ SB Lujan tyttöjen salibandyryhmien parissa toi Tiina Knuutiselle Pälkäneen elinvoimalautakunnan myöntämän Vuoden valmentaja -tunnustuksen.

Knuutinen on valmentanut ja toiminut joukkueenjohtajana 9-14 -vuotiaiden tyttöjen parissa. Tällä hetkellä hän valmentaa 05– 07-syntyneiden Lulut-ryhmää.

– Pitkäjänteisen toiminnan kautta osa tytöistä on jatkanut pelaamista Pirkanmaan kilpasarjajoukkueissa ja SB Lujan naisten edustusryhmässä, Petri Ketola totesi palkitsemispuheessaan.

Hyvien pelaajien kasvattaja

– Minua motivoi se, että tytöt jaksavat vuodesta toiseen harrastaa ja innostua lajista, Tiina Knuutinen toteaa.

Häntä ilahduttaa myös se, että osa tytöistä jatkaa lajin harrastamista isommassa seurassa.

– Esimerkiksi tällä kaudella Luluista on lähtenyt kolme tyttöä Ylöjärven Pallon joukkueeseen pelaamaan liiton sarjaan. He treenaavat edelleen kanssamme Pälkäneellä, mutta käyvät myös YPA:n harjoituksissa.

SB Lujan tyttöjoukkueet pelaavat maakuntasarjassa. Knuutinen on monena vuonna toiminut valmentamisen ohelle myös joukkueenjohtajana.

– Päällekkäiset roolit ovat sujuneet hyvin, sillä toimintamme ei ole niin isoa. Lisäksi olen saanut todella hyvin tukea ja apua muilta vanhemmilta, Knuutinen kiittelee.

Valmentajan tärkeimpänä tehtävänä hän pitää yhdessä pelaamisen taitojen opettamista.

– Sosiaalisuus korostuu erityisesti tyttöjoukkueissa. Pojilla isommassa porukassa toimiminen saattaa olla tutumpaa pihapelien myötä.

Lasten harrastus veti ohjaajaksi

– Aloitin valmentamisen, kun esikoisemme Anette aloitti pelaamisen. Sittemmin valmennettavanani on ollut keskimmäisen tyttären, Even joukkue ja nykyisin valmennan Luluja, joissa kuopuksemme Sallamari aloitti pelaamisen ennen siirtymistään Kooveen joukkueeseen.

Omien lasten joukkueiden ohjaamisessa on Knuutisen mukaan puolensa. Yhteisen harrastuksen myötä saa viettää aikaa lapsensa kanssa, mutta aina se ei ole helppoa.

– Oma lapsi on se, joka uskaltaa protestoida ratkaisujani kovimpaan ääneen. Toisaalta heiltä helposti vaatii enemmän ja heille tulee sanottua napakammin. Lisäksi sitä on jatkuvasti tarkkana, ettei vain suosisi omaa lastaan ja lopulta tulee monesti toimittua päinvastoin.

Lasten harrastuksen lisäksi Knuutista veti lajin pariin oma tausta. Hän aloitti pelaamisen aikoinaan Oulussa ja asuessaan Norjassa hän pelasi Lillehammerin naisten joukkueessa. Nykyisin hän kuuluu SB Lujan naisten joukkueeseen. Myös Hänen miehensä Risto Knuutinen on salibandyvalmentaja.

Ohjaajakoulutusta Knuutinen on saanut Salibandyliitolta. Lisäksi hänellä on yksilövalmentajan tausta kilpauinnin puolelta.

– Ehkä olen tyyppinäkin sellainen, että ohjaaminen ja valmentaminen ovat minulle luontaisia rooleja toimia, fysioterapeuttina työskentelevä Knuutinen pohtii.

Työ lajin parissa jatkuu

Tiina Knuutinen on kouluttautunut salibandytuomariksi ja jatkossa hänen aikansa kulunee enenevässä määrin kilpailujen parissa. Ainakin toistaiseksi hän jatkaa myös Lulujen valmentajana.

Pyrkimyksenä on myös saada uusia ohjaajia lajin pariin.

– Tavoitteena on innostaa junnuja valmentamiseen. Lisäksi haluan rohkaista lasten ja nuorten vanhempia harrastuksen pariin.

Knuutinen aprikoi, että monella saattaa olla kynnys lajiosaamista kohtaan.

– Valmentajan tehtävä on kuitenkin enemmän sosiaalisuuden ohjaamisessa, hän toteaa.

Tiina Knuutiselle valmentajana toimiminen on antanut paljon. Vaikka harrastus on vienyt paljon aikaa, hän on toisinaan toivonut, että aikaa olisi ollut lajille vieläkin enemmän.

– Salibandyssä viehättää sen sosiaalisuus ja se, että on paljon hyviä tyyppejä ympärillä. Minulle lajin parissa toimiminen on elämäntapa, en osaisi olla ilmankaan, hän naurahtaa.