1920-luvulla, itsenäisen Suomen horjuvissa alkuaskelissa kertomuksilla Daniel Medelplanista ja hänen aapisestaan pyrittiin virittämään erityisesti nuorissa isänmaallista mieltä. Tässä kirjoittelussa ei kaihdettu viholliskuvienkaan luomista. FT Hannu Syväojan ajatusta käyttääkseni historian kehyksissä taidettiin oikeastaan kuvata käsillä ollutta aikaa Suomessa. Menneisyys laitettiin selittämään nykyisyyttä ja ohjaamaan tulevaisuutta – kuten tapahtuu monissa kirjoissa ja kirjoituksissa edelleenkin.
Toimittaja ja tuottelias kirjailija Kyösti Vilkuna (1879–1922) oli julkaissut aiemmin muun muassa nuorisolle suunnatun kirjan Tapani Löfvingin seikkailut isonvihan aikana, 1-2 (1911–1912). Koulun lukukirjaan Työ ja isänmaa (1920) sisältyvä kertomus ”Kukin kohdastansa” kuvaa kahden Tanelin kohtaamista. Maankuulu soturi Taneli Luukkonen on joutunut erään Kostia-virran läheisyydessä tehdyn hyökkäyksen jälkeen eroon jalkarakuunajoukostaan. Hän samoilee metsiä ja tulee turvemajan eteen, jossa istuu mies kaivertamassa taltan tapaisella sileäksi höylättyä leppälaudan palaa. Askarteleva mies on tietenkin Daniel, ”Taneli” Medelplan. Hän pistää soturi-Tanelin mukaan joitakin aapisia toivotuksin: ”… antakaa eniten tarvitseville… Näinhän me kukin kohdastamme tuemme nääntyvää isänmaatamme, te miekalla ja minä aapiskirjoilla.” Tosiasiassa miekka eli isonvihan aikainen sissitoiminta, jollaisesta Taneli Luukkonen oli tunnettu, monesti pahensi kansan kurjuutta, olihan siitä seurauksena miehittäjien julma kosto. Kertomukseen liittyvä Ilmari Vainion piirros Medelplanista on hieman toisenlaisesta aateilmastosta: satunäytelmiäkin ja Suomen ensimmäisen sarjakuvan luonut Vainio esittää Tanelin nöyrän hahmoisena vanhana miehenä.
Veikko Korhonen (1888–1942) oli toimittajantyönsä ohessa tuottelias kirjailija julkaisten teoksiaan myös usealla salanimellä, esimerkiksi nimellä Olli Ojamaa Suomen lasten maatalousaapisen. Medelplanin aapinen on tärkeässä osassa Korhosen kertomuksessa ”Tyhjä luentosali” (1924, Suomen historiallisia kertomuksia II), jossa kuvataan isonvihan viimeistä vuotta. Someron ja Pernajan kirkkoherrat päivittelevät maan korkeimman opinahjon, Turun akatemian talon särkyneitä ikkunoita ja siivottomuutta, kun toinen heistä huomaa lattialla Medelplanin aapisen – pohjoistuuli kääntelee sen lehtiä. Kirkkkoherrat Serlachius ja Riz muistelevat aapisen syntytarinaa pitäen Medelplanin tekoa toivoa herättävänä merkkinä. Miehet eivät (ehkei kirjoittajakaan) näytä tietävän, mikä Daniel Medelplan oli ammatiltaan: ”-Niin minäkin kuulin, että tätä Daniel-papin aapista on sitten lainattu kylästä toiseen, virkkoi Jaakko Riz.” Puuaapisen nimeksi on laitettu : ”Se aapic-kiria painettu Daniel Medelplanilta, Pälkäneen Taurialan kylässä v. 1716.” Vaikka kertomuksen faktat näin horjuvat, aapinen akatemiatalon lattialla havainnollistaa hyvin kirkollisen kansanopetuksen ja yliopisto-opetuksen yhteistä katkosta: ”kaikki on aloitettava taas alusta.”
Koulujen opetustaulujakin kuvittanut taiteilija-kirjailija Aarno Karimo (1886–1952) muistetaan ennen kaikkea kirjastaan Kumpujen yöstä, 1-4 ( 1929–1932). Tähän suomalaisuuden syntyä selvittävään paatokselliseen teokseen sisältyy kertomus ”Uusi aapinen”. Karimon kuvitelmassa Medelplan asustelee poikansa kanssa piilopirtissä. Hän haluaa opettaa pojan lukemaan ja koska aapisia ei enää ole, Medelplan kaivertaa aapisen painolaatat leppäpuuhun ja valmistaa painovärin lepänmehusta, noesta ja mäyränrasvasta. Tuo rasvaidea ei ole ehkä niinkään utopistinen – Taurialassa mäyrät viihtyvät: eräänä kesäyönä mieheni kohtasi mäyräkolmikon pihapolulla! Puhdasta kuvittelua on, että Medelplan olisi painanut aapista tuohenpaloille ja että hän olisi palannut vielä entiseen työhönsä kirjanpainoon. Kertomuksen varsinainen sanoma tuodaan Tanelin työhuoneessa käyvän oppineen miehen suulla: ”Totisesti tämä kansa ei ole kuoleva kansa. Vieraita se on palvellut ja vieraan hyväksi vertaan vuodattanut, vieraalle veronsa maksanut, tyhjäksi sen on imenyt niin länsi kuin itä ja sen kasvot kalvistanut, mutta se on kerran nouseva isännäksi.” Piirroksessaan Medelplanista Karimo kuvaa harjastukkaisen, voimakasleukaisen tahtoihmisen veistämässä aapisen kirjaimia.
Arja Liutta
Daniel Medelplanin museo
Teksti on toinen osa Daniel Medelplan kaunokirjallisuudessa -kokonaisuutta. Ensimmäinen osa julkaistiin viime viikon Sydän-Hämeen Lehdessä, osat kolme ja neljä julkaistaan seuraavissa Sydän-Hämeen Lehdissä.
