Liukas pideltävä – pistepörssin kärjessä paahtava Eaglesin Jerry Markkula listaa hyvän hyökkääjän ominaisuudet

”Hyvä hyökkääjä on juonikas, oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja haistaa kiekon kulkusuunnat jo etukäteen. Luovalla pelaamisella hän avaa maalintekopaikkoja itselleen ja muille, ja hänellä on kelpo laukauksen lisäksi hyvä luistelu- ja mailankäsittelytaito”. Voisi kai sanoa, että hyvä hyökkääjä on vähän niin kuin sellaista kuvaillut Jerry Markkula itse.

– Ne ovat periaatteessa pieniä juttuja, joista sitten syntyy niitä eroja. Itse näen omina vahvuuksinani kiekonkäsittelyn, syöttämisen ja tälle tasolle kohtalaisen laukauksen, Markkula arvioi.

Kisa-Eaglesin hyökkääjä on onnistunut kääntämään ”ne pienet erot” kaikkien nähtäville tulostaululle. Markkula on koonnut kakkosdivisioonan 19 ottelussa 23 maalia ja 33 syöttöpistettä. Kukaan muu ei ole pysynyt hänen vauhdissaan tällä kaudella.

– No… ihan hyvin on mennyt. Hyvät ketjukaverit kun on vierellä, niin peli kulkee. Ja kun on pysynyt terveenä, Markkula toppuuttelee.

Jerry Markkula täyttää äly- ja taitopelaajan kriteerit: 56 pistettä ja 4 jäähyminuuttia 19 ottelussa on kova saldo jopa tapahtumarikkaassa ja vauhdikkaassa kakkosdivisioonassa.

Pistepörssin voitto on ulottuvilla, mutta Eaglesin tehohyökkääjä ei näe sillä lopulta suurtakaan merkitystä.

– Olisihan se ihan kiva bonus… mutta mieluummin olisimme joukkueena mestareita kauden päätteeksi.

Ei sekään ole mahdotonta. Eagles on sarjassa toisena, ja kärkipaikkakin on vielä napattavissa, kun runkosarjaa on jäljellä vielä neljä kierrosta.

 

Hitaasti syttyen

Keskushyökkääjänä pelaavan Markkulan musta, lavastaan hieman käyrä CCM tekee runsaasti tuhoa vastustajan puolustusalueella, mutta tehopisteiden virta ei tarkoita, että puolustamisen voisi jättää vähemmälle.

– Ei ainakaan meidän joukkueessa ole sellaisia vapaalippuja, eli ihan tosissaan se puolustaminen pitää ottaa. Keskushyökkääjä kuitenkin on kuin kolmas puolustaja, ja kyllä se puolustaminen on itselläni yhä yksi kehityskohde.

Toinen kehittämisen paikka voi löytyä peliin valmistautumisesta. Markkula on takonut pisteitä otteluiden toisissa ja kolmansissa erissä enemmän kuin kukaan muu koko sarjassa. Avauserissä on ollut hiljaisempaa.

– Olen sen itsekin pannut merkille: ensimmäinen erä menee välillä ihmetellessä ja vasta toisesta erästä alkaa kroppa toimia. Teenkö sitten liian laiskat alkuverryttelyt vai mistä on kyse, hän miettii.

Vaikka maaliverkot eivät toistaiseksi olekaan avauserissä pullistelleet siinä määrin kuin otteluiden myöhemmissä vaiheissa, 24-vuotias Markkula on kaikkinensa kakkosdivisioonaan harvinaisen kova tekijä. Pari viime vuotta huomio on ollut pitkälti tradenomi-opinnoissa, eikä jääkiekkoon liittyviä tulevaisuudensuunnitelmia ole ollut ajankohtaista tehdä.

– Välillä olen miettinyt, että olisihan se kiva käydä koittamassa Suomi-sarjaakin. Olen kuitenkin tykännyt olla täällä, kun saa pelata tuossa lähellä – ja kaikki hyvät kaveritkin ovat täällä.