Kangasalan luonnon puheenjohtajaksi valittiin Markku Välimaa

Markku Välimaa valittiin Kangasalan luonnon uudeksi puheenjohtajaksi

Kangasalan luonto ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 16.2. Roineen Helmessä Vehoniemellä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Markku Välimaa. Yhdistystä 14 vuotta johtanut Jorma Mäntylä jatkaa hallituksessa, johon valittiin Hannu Majava, Tony Lähde, Heikki Toivonen, Tuija Lahti, Tuula Komsi, Sina Isokallio ja Kari Sipilä sekä varajäseneksi Reetta Vuorio. Vuoden 2019 Suojelun kärki -kiertopalkinto myönnettiin Heikki Toivoselle.

Heikki Toivonen jäi eläkkeelle Suomen ympäristökeskuksen (Syke) luonnonympäristökeskuksen johtajan virasta. Sitä ennen hänen työuransa käsitti tutkimus- ja opetustehtäviä Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä useita vuosia Hämeen läänin ympäristösuojelun tarkastajana. Eläkkeellä Toivonen on jatkanut lähes 40 vuotta kestänyttä tutkimushankettaan Tampereen seudun pikkujärvien kasvillisuuden ja kasviston muutosten seurannasta. Tätä tietoa on hyödynnetty muun muassa Kangasalan Kirkkojärven ekologisen tilan seurannassa.
Kangasalan luonto ry:n jäsen Toivonen on ollut lähes 30 vuotta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?