Vanhukset, lapset, nuoret ja terveydenhuolto ovat totuttuja puheenaiheita eduskuntavaalien alla. Tänä keväänä monien tekijöiden summana keskusteluun on noussut mukaan ennennäkemättömän näkyvästi ilmastonmuutos.
Vaikka Yhdysvaltain 72-vuotias presidentti ei ehkä heidän näkemystään jaa, etenkin nuori äänestäjä- ja ehdokaskunta on Suomessa tuonut ilmi huoltaan maapallon lämpenemisestä ja sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä. Murtautuminen keskusteluun perinteisten vaaliteemojen ulkopuolelta on toisaalta jopa hieman yllättävää, mutta samalla se myös hämmentää: tiedossa ilmastonmuutos vaikutuksineen on ehtinyt olla jo vuosikymmeniä ja lukemattomien vaalien ajan.
Nyt ilmastonmuutos ei ole enää yhden aatteen tai puolueen juttu, vaan tavalla tai toisella siihen joutuvat ottamaan kantaa muutkin. Vaaliteemana se on virkistävä paitsi ”uutuudenviehätyksessään” myös siksi, että pääosin sillä on yhdistävä vaikutus. Yhtenäisyys on koetuksella, kun suurvaltajännitteiden heijasteet saavat päitä pyörimään itään ja länteen ja yhden puolueen johtohahmo julkisesti nauraa vahingoniloisena toisten epäonnistumiselle. Ilmastonmuutos on yhdistävä uhkatekijä.
Kiistaa saa toki aikaan siitä, miten tuota abstraktia vihollista vastaan pitäisi kamppailla. On valitettava tosiasia, että kaupungissa yksityisautoilusta luopuminen on huomattavasti helpompaa kuin maaseudulla. Kovakin ympäristön ystävä alkaa lipsua autottomuuspäätöksessään ja epäillä ilmastotekojensa vaikuttavuutta polkiessaan 42 kilometrin työmatkaansa viikon neljäntenä työpäivänä tammikuisessa pakkasessa, kun joukkoliikenteen tukea ei ole.
Osansa voi ajatella hoituvan muillakin keinoin. Samaan aikaan, kun julistetaan ekologisuutta, arvovalintoja ja lähipalveluita, yhä kasvavassa määrin nettikaupoista tilataan ostoksia, joiden valmistus ja kuljetus Suomeen ei – ostamisen helppoudesta ja halpuudesta huolimatta – välttämättä ole vaalimiemme arvojen ja ekologisuuden mukaista.
