Vastine: Suomi tarvitsee sekä betonia että puuta

Kansanedustajaehdokas Riitta Kuismanen kirjoitti (shl.fi 3.4.2019) puurakentamisen puolesta. Kirjoituksesta sai sen käsityksen, että Suomessa ei rakennettaisi puusta.

Kaikesta Suomessa 2000-luvulla toteutetusta talonrakentamisesta yli kolmannes on tehty puusta (rakennuskuutioilla mitattuna). Suomessa käytetään puuta rakentamisessa eurooppalaisittain tarkasteltuna todella runsaasti. Voi sanoa, että olemme ainakin määrällisesti puurakentamisen mallimaa.

Rakentaminen on tietyllä tavalla vaarallinen materiaalipolitiikan tekemisen kenttä, sillä rakentamisen lopputulokset muodostavat käytännössä lähes kaiken sen varallisuuden, mikä yhdessä omistamallemme Oy Suomi Ab:lle jää ”takataskuun”. Rakentaminen muodostaa yli kaksi kolmannesta kaikista kansantaloutemme investoinneista. Meillä ei ole siis yksinkertaisesti varaa tehdä materiaalilähtöistä rakentamista, vaan tavoitteena pitää aina olla se, että rahalle saadaan paras mahdollinen vastine. Joskus se syntyy käyttämällä puuta, toisinaan taas betonia.

Maassamme on korkeatasoinen arkkitehti- ja insinöörikunta, jolla on hyvä kompetenssi valita kuhunkin kohteeseen soveltuvin runkomateriaali ja sitä täydentävät materiaalit. Jos tähän saakka sovellettua ”oikea materiaali oikeaan paikkaan” -periaatetta aletaan horjuttaa poliittisin päätöksin, ei ole todennäköistä, että rakennuksista tulisi nykyistä toimivampia tai kestävämpiä.

Mitä tulee kestävään kehitykseen, riippumattomien selvitysten mukaan rakennuksen runkomateriaalilla on korkeintaan muutaman prosentin vaikutus rakennuksen hiilijalanjälkeen, joskaan hakkuualueiden hiilipäästöä ei vielä oteta laskelmissa huomioon. Maailman luonnonsäätiö WWF ei pidä puuta sen ympäristölle ystävällisempänä rakennusmateriaalina kuin betoniakaan.

Ehkä maininnan arvoista on myös se, että betonia tuotetaan maailmassa noin 20 kertaa enemmän kuin sahatavaraa. On selvää, että betonia ei voida korvata puulla, vaan molempia materiaaleja tarvitaan.

Jussi Mattila

Toimitusjohtaja

Betoniteollisuus ry