Tappara toteutti Pohjan koulun unelmien liikuntapäivän – Yhdessä olemme enemmän -teemavuosi huipentui pelaajien vierailuun

Veli-Matti Pohjonen (vasemmalla), Jukka Peltola, Jan-Mikael Järvinen, Joona Luoto ja Pekka Saravo lahjoittivat Pohjan koululle ainutlaatuisen Tappara-julisteen.

Unelmien liikuntapäivää vietettiin valtakunnallisesti toukokuun puolivälissä. Pohjan koulu osallistui kampanjapäivään vähän jälkijunassa, muutama päivä virallista ajankohtaa myöhemmin.
Koululle saapui yllätysvieraaksi tuolloin neljä jääkiekkoilijaa Pohjan koulun entisen oppilaan, Tapparan huoltajana toimivan Veli-Matti Pohjosen johdolla.

Tämän kevään Liiga-pronssimitalistit Tapparan Jan-Mikael Järvinen ja Joona Luoto, nykyisin KHL:ssä kiekkoileva ex-Tappara-kippari Jukka Peltola ja kiekkolegenda Pekka Saravo toivat oppilaille tärkeän viestin tulevaisuutta ajatellen.

– Olkaa ystävällisiä kaikille, ottakaa toisenne huomioon ja puolustakaa aina toisianne. Sellaiset asiat kantavat elämässä pitkälle, nelikko ohjeisti koululaisia.

Kiekkoilijat korostivat yhteistyötaitojen ja ystävyyden tärkeyttä sekä pelikentällä että sen ulkopuolella.

– Pettymyksistä ja tappion hetkistäkin olen päässyt parhaiten yli sillä, että joukkuekaverit ovat olleet tukena. Myös mokaamisen jälkeen toisen ihmisen tuki auttaa pääsemään asiassa eteenpäin, kahteen mestaruuteen Tapparan luotsannut Peltola kertoi.

– Ja mokaamista ei kannata pelätä. Kaikki mokaa, minäkin olen mokaillut niin Liiga-finaalin seiskapelin jatkoajalla kuin MM-finaalissakin. Menestyminen edellyttää sitä, että altistaa itsensä myös mokan mahdollisuuteen, Pekka Saravo muistutti.

Yhdessä olemme enemmän -teemavuosi huipentui jääkiekkoilijoiden vierailuun Pohjan koululla.

Koulu sujui kuuntelemalla tunneilla

Koulunkäyntiä varten jääkiekkoilijoilla oli oppilaille yksinkertaiset ohjeet.

– Kannattaa kuunnella tunnilla. Itse selvisin lukiosta aika pitkälti sillä, että kuuntelin tarkasti oppituntien ajan ja kokeessa muistin, mitä opettaja oli asiasta puhunut. Lukioikäisenä oli jo parit aamutreenit viikossa ja siihen iltatreenit ja pelireissut päälle, joten opiskeluaikaa jäi niukasti, Jan-Mikael Järvinen kertoi.

– Jääkiekon ja koulun yhteensovittamisessa auttoi sekin, että olimme kivoja opettajille. Siten heidän kanssaan oli helpompi sopia mahdollisista poissaoloista ja korvaavien tuntien tekemisestä, jos vaikka pelireissun vuoksi joutui olemaan pois, Peltola muisteli.

Parikymppinen Joona Luoto edustaa Tapparassa nuorta sukupolvea ja on vakiinnuttanut paikkansa joukkueen kokoonpanossa parin viime kauden aikana.

– Haaveilin jo pienenä jääkiekkoilijan ammatista, kun katselin pelejä televisiosta, Luoto myönsi.

Veli-Matti Pohjonen pääsi maalissa helpolla, kun Oona Salonen varmisti pallon pois omasta päädystä.

Sen sijaan sekä Järvisellä, Peltolalla että Saravolla oli lapsena muitakin urahaaveita. Peltolaa kiinnosti lentäjän ammatti ja Järvinen ajatteli jonain päivänä pukeutuvansa joko poliisin tai palomiehen univormuun.

– Ei tämä kiekkoilijan työ kuitenkaan huonompi vaihtoehto ole. Itse en ollut junnuna erityisen hyvä pelaaja, vaan päädyin lopulta jääkiekkoilijaksi vähän sattumankin kautta, kaksi vuotta sitten uransa päättänyt Saravo kertoi.

Juliste muistuttaa yhteishengen merkityksestä

Jan-Mikael Järvinen sai kirjoittaa päivän aikana monta nimmaria koululaisille. Veli-Matti Pohjonen varmisti taustalla huoltajan ominaisuudessa, että nimmarikortteja riitti kaikille.

Pelaajilla oli Pohjan koululle tuomisina erityinen lahja. Tappara lahjoitti kouluun suuren julisteen, joka kulki hengennostattajana Tapparan matkassa tämän kevään pudotuspeleissä. Julisteeseen joukkue liimasi aina yhden Tappara-tarran jokaisen voiton jälkeen. Kaikkien kirvesrintojen nimikirjoituksella varustettu juliste sisältää tärkeän viestin.

– Toivon, että juliste muistuttaa teitä yhteistyön merkityksestä. Yhteiset onnistumiset ja yhdessä yrittäminen ovat tärkeitä juttuja, toivottavasti tekin löydätte keskuudestanne sellaisen tiimihengen, Jan-Mikael Järvinen sanoi julistetta luovuttaessaan.

Sanallisen osuuden jälkeen koululaiset ja kiekkoilijat pääsivät pelaamaan yhdessä jalkapalloa, pihasählyä ja hyllypalloa. Päivän ohjelmaan kuului toki myös olennaisena osana nimmarit ja yhteiskuvat.

Samassa tilanteessa reilut 40 vuotta sitten

Vehkajärveltä kotoisin oleva ja siellä edelleen vapaa-aikaa viettävä Veli-Matti Pohjonen oli iloinen pystyessään tuomaan Pohjan koulun arkeen piristystä. Sisäilmaongelmien vuoksi suljettavassa koulussa vietetään parhaillaan viimeistä kevätlukukautta. Syksystä lähtien kaikki koulun oppilaat siirtyvät Kuhmalahden kirkonkylälle opiskelemaan.

–  Tiedän, miltä oppilaista tuntuu elää muutoksen edessä, Pohjonen kertoi.

Veli-Matti toi mukanaan kouluvierailulle lehtileikkeen vuodelta 1974. Silloin viidesluokkalaista Pohjosta oli haastateltu Aamulehteen Vehkajärven koulun sulkeutumisesta.
– Muistan hyvin, kuinka jännittävältä muutto Vehkajärven koulusta Pohjan kouluun tuntui. Huoletti sekin, että kuinkahan kunto romahtaa, kun ei enää pyöräile kouluun, vaan joutuu kulkemaan bussilla, Pohjonen muisteli.

Joona Luoto yritti liruttaa yhden käden syöttöä sählypelissä, mutta vastustajat olivat tarkkoina.

Omaa kouluaikaansa Veli-Matti muistelee edelleen lämmöllä. Tuttu opettaja Esko Lahtinen teki nuoreen poikaan vaikutuksen johtamistaidoillaan ja huumorintajullaan.

– Esko oli mestari ratkomaan ristiriitoja ja tuli vapaa-ajallakin meidän kanssa touhuamaan.

Veli-Matti Pohjonen korostikin Pohjan koulun oppilaille sitä, että aikuisia pitää kunnioittaa ja asiat kannattaa selvittää kasvotusten ennen kuin ne paisuvat liian isoiksi.

– Kerran Eskon kanssa selviteltiin kahden porukan välistä kähinää melkein koko päivä. Kun käräjät oli saatu pidettyä ja syyt riitoihin selvitettyä, palasi sopu. Illalla leikittiin jo kaikki taas yhdessä.