Tarvitsen puseron. Menen kauppaan. Joka puolella kylttejä: ”Ota 3, maksa 2”. Yhden hinta on kohtuuttoman kallis näihin tarjouksiin verrattuna. Tulen kaupasta mukanani pusero, jonka tarvitsin, ja kaksi joita en tarvinnut. Silmälasejakin myydään yhdelle nenälle kaksin kappalein. Onko meistä itsenäisistä yksilöistä tullut vain ohjelmoitavia kuluttajia?
Ei hätää, melkein kaikenhan voi kierrättää. Ollaan vain ihan rauhassa ostoautomaatteja ja sen jälkeen tiedostavia, kunnollisia ihmisiä, kun viedään suurin osa tavaroista oikeisiin pömpeleihin jo kohta lyhyen käytön jälkeen. Suomalaista, monipuolista kierrätyssysteemiä on moni ulkomaalainen ihastellut, ja hienoa on, että sitä jatkuvasti kehitetään.
Asuin toissavuonna Mumbain Deonarissa Aasian suurimman kaatopaikan naapurustossa. Tällaiset kehittyvien maiden jättikaatopaikat ovat ehkä maailmanlaajuisesti mittavin organisoidun kierrätyksen muoto. Niitä aikuiset ja lapset kaivelevat päätyökseen etsien kaikkea, mitä voitaisiin uudestaan käyttää. Iltaisin trokarit päivystävät alueen laidalla ostaen löydöt pienellä rahalla ja välittäen ne edelleen tarvitseville.
Kierrätys on siis laajalle levinnyt ilmiö, sen lähtökohdat vain vaihtelevat suuresti. Silti; kierrättämällä ei maailmaamme pelasteta, jos jätteen tuottaminen räjähtää käsistä. Hyvä asia kääntyy itseään vastaan, mikäli sen myötä unohdetaan todellinen kestävä kehitys.
Naapurissani asui aikanaan Elvi-mummo, joka aina vähätteli itseään. Todellisuudessa hän ja hänen miehensä olivat ympäristöystävällisen elämisen mestareita. Heillä oli kasvimaat ja kompostit, hankinnat tehtiin harkiten eikä mitään heitetty turhaa pois, tavaroita korjattiin ja muokattiin uuteen käyttöön. Vanhuksilla oli paljon arkielämän taitoja ja ennen kaikkea asenne, joka oli heille itsestään selvä. Silti he eivät olleet saitoja ja heidän elämänsä oli täysipainoista.
Myös Intian kaltaisissa paikoissa on paljon ihmisiä, joilla on luovuutta ja jatkuvasti valvova silmä kaiken mahdollisen ja mahdottoman löytämiseen ja uudelleen käyttökelpoiseksi muovaamiseen. Köyhyys on ollut heidän oppimestarinsa.
Me voimme onneksi muuttaa tapojamme muutoinkin, kuin rankimman kautta. Naapurustossamme on ehkä vielä elvimummoja ja alpovaareja, joilla on paljon kestävän kehityksen taitoja, elämässä opittuja ja periaatteena itsestään selvinä sisäistettyjä, sellaisia, joista pieniä siivuja joku konsultti ehkä vähän ajan päästä markkinoi uutena upeana innovaationa. Mitäpä, jos menisimme kokeneempien luokseen kyselemään, oppimaan ja omassa elämässämme käytäntöön laittamaan, vähitellen perusasenteeksi omaksumaan.
Lopuksi kuitenkin taas kiitos maalaiselle elämänmuodolle. Onhan täällä monilla isot aitat tai liiterit, joihin talletetaan monenmoista, jota saatetaan joskus tarvita. Kaikkea ei suinkaan heitetä suoraa päätä roskapönttöihin. Kun jotain sitten tarvitaan, niin sitä saattaa hyvinkin löytyä. Paljon on niitäkin, joilla on kädentaitoja ja ideoita moneen tarpeeseen. ”Maalaisjärki” ja kohtuullisuus eivät onneksi ole katoamassa.
Aicha B
