Ruutanalla ei ole merkitystä talouskalana. Yleensä sitä on käytetty vain täkykalana ja sitä onkin siirrelty paljon erilaisiin pikkulampiin, joissa se pärjää vaikka happivarat kävisivätkin vähiin. Muistan vielä kuinka itse kävin muksuna ruutanoita onkimassa suolampareista, johon joku oli niitä kaiketi siirtänyt.
Ruutana pärjää pienissäkin lammikoissa ja joskus siis jopa vaatimattomissa savilammikoissa tai turveallikoissa jos niissä on vähänkin kasvillisuutta. Hengissä pysyäkseen se tarvitsee niukasti happea ja selviää allikoissa, joissa muut kalat eivät pärjäisi. Vähän samantapainen niukkahappiseen veteen on sopeutunut myös suutari.
Ihminen on siirrellyt ruutanaa
Ruutanan sitkeähenkisyydestä johtuen sitä on ollut helppo siirtää uusiin lammikoihin ja ihmisen avustuksella se on saanut paljon uusia asuinpaikkoja. Enimmän osan ajastaan ruutana viettää joko pohjalietteeseen kaivautuneena tai sitten vesikasvien seassa lymyillen ja liikkuu lammessaan rauhallisesti.
Aikanaan se lienee ollut vain Etelä-Suomen asukas, mutta ihmisen avustuksella saanut lisää elintilaa, pohjoisimmat esiintymät ovat Torniossa ja Kittilässä.
Katsoin Suomen lajitietokeskuksen sivuilta (www.laji.fi) tietoja ruutanan esiintymisestä Hämeen alueella. Havaintoja löytyy mmuun muassa Lammin Evolta, Hollolasta, Urjalasta, Tammelasta ja Kuhmalahdelta. Siis yllättävän vähän kirjattuja tietoja vaikka ruutanaa varmasti esiintyy lähes joka kunnassa.
Olisikin hyvä, jos kalastajat joilla on tietoja ruutanan esiintymisestä ilmoittaisivat tietonsa Lajitietokeskukseen, johon on kattavasti koottu mm. eri viranomaisten, tutkimuslaitosten ja museoiden havaintoja. Sivustolle voi kirjata myös vanhempia esiintymistietoja.
Savustettuna voisi syödä
Ruutanaa ei siis yleisesti pidetä ruokakalana vaikka se savustettuna on kuulemma ihan syötävää. Eikä ruutanaa varsinaisesti yritetä pyydystää vaan saalis kertyy vahingossa ja sattumalta. Ruutanoita saadaan tavallisimmin varmaankin onkimalla.
Vaikka ruutana saaliina onkin aika harvinainen kaikki ovat siitä kuulleet. Erikoisinta on lajin sitkeys. Hapettomissa oloissa se pystyy tuottamaan energiaa alkoholikäymisellä. Usein sitä nimitellään ”kännikalaksi”. Pienissä lampareissa ruutanan koko jää hyvin pieneksi, usein vain 10 senttiseksi. Isommissa järvissä kokoa voi kertyä 20-30 senttiä ja painoakin 1,5 – 2 kiloa. Isoimmat ovat painaneet lähes 4 kiloa. Nuoret ruutanat ovat tasaisen harmaita, vanhemmiten ne muuttuvat kuparisen hohtaviksi. Sen tärkeimpänä ravintona ovat surviaissääskien toukat ja joskus muiden kalojen mäti.
Suomeen on myös levittäytymässä Itä-Aasiasta kotoisin oleva hopearuutana. Se on vieraslaji, joka taas kerran ihmisen istutuksilla on leviämässä Eurooppaan ja uhkaa muita kalakantoja. 1940-luvun lopulla sitä tuotiin Baltian maihin ja valitettavasti myös Tallinnan lähellä oleviin lammikoihin. Laji on saavuttanut vahvan kannan Volgan ja Tonavan vesistöissä. Suomessa ensimmäiset tavattiin Helsingin Vanhankaupunginlahdelta vuonna 2005.
Tehokkaan lisääntymisensä ansiosta hopearuutana on valloittamassa uusia vesistöjä ja uhkana on, että se syrjäyttää alkuperäisiä kalalajeja. Rannikkovesissä sen leviäminen voi olla mahdotonta estää, mutta sisävesiin sitä ei pitäisi päästää.
