Työläydessä projekti ei vetänyt vertoja toisinaan eteen tuleville puolen vuoden mittaisille suurkorjauksille, mutta Pälkäneen kirkon urkujen puhdistus ja soittokuntoon saaminen veivät urkuasiantuntija Marko Koskiselta silti kolme tiivistä viikkoa. Harvalukuista ammattikuntaa edustava Koskinen listasi puhdistusoperaation eri työvaiheet.
1) Tilannekartoitus. Koskinen kävi Pälkäneellä jo pari vuotta sitten perehtymässä urkujen kuntoon. Tämän vuoden alussa tehty tarkastus osoitti, että aiemmin arvioiduilla tarvittavilla toimenpiteillä alkoi olla kiire: esimerkiksi tiivisteiden alla olevat saumanahat ilmalaatikoiden päällä, jossa pillit seisovat, olivat huonossa kunnossa. Saksalaisesta erikoisliikkeestä oli tilattava hyvissä ajoin erikoisnahkoja. ”Huomioitu oli jo etukäteen myös se, että jalkion matalin bassoääni ei soi kunnolla. Erikseen sen tutkiminen olisi päivän työ, koska kyseessä on iso pilli hankalassa paikassa. Nyt sen sai katsottua tässä samalla”, Koskinen selvittää.
Urkujen puhdistustyö pitäisi uusia 10–20 vuoden välein, Pälkäneellä tämä oli tehty viimeksi ilmeisesti 1990-luvulla.
2) Pillistä kiinni. Kun työvälineet – pillitarjottimet, siivousvälineet ja kompressorit – on saatu kannettua kirkkoon, nostetaan pillit pois paikoiltaan. Niiden nostelu korkealta alas on Koskisen mukaan yllättävänkin työläs vaihe. ”Pillit ovat tinaa ja lyijyä, eikä niitä saisi kolhia, koska se vaikuttaa ääneen. Ne on hyvä myös laittaa johonkin järjestykseen – yleensä pillissä lukee nimi, mutta Pälkäneenkin tapauksessa nykyisissä uruissa on edellisten urkujen vanhoja pillejä, joissa merkinnät ovat huonoja”, hän huomauttaa.
Pälkäneen kirkon 60 vuotta vanhoista uruista leviteltiin putsattavaksi parituhatta eri kokoista pilliä.
3) Peruspuhdistus. Pillit putsataan kolmella tavalla. Ne harjataan ja imuroidaan, putsataan paineilmalla sisäpuolelta ja pyyhitään kostealla päältä. ”Vastoin yleisiä heittoja pöly ei lähde pilleistä soittamalla, koska paine on oikeasti niin pieni. Paineilman käyttö ei ole kuitenkaan ollut aiemmin yleistä putsaamisessa, ja tuskin Pälkäneelläkään näitä urkupillejä on puhdistettu sillä koskaan aikaisemmin”, Koskinen miettii.
Tämän vaiheen yhteydessä pillejä voidaan myös korjata – vuosien saatossa lukuisista virityskerroista kärsineet virityslaitteet oiotaan ja korjataan mahdollisuuksien mukaan. Työ on kuitenkin herkkälaatuista, koska pienessä pillissä pienikin muutos kuuluu helposti äänessä.
4) Kasaamisvaihe. Pillit laitetaan takaisin paikoilleen puhdistettuina yhden äänikerran pillit kerrallaan. ”Siinä voi tehdä tarvittaessa korjauksia kun on kuunnellut, että yksi äänikerta soi suunnilleen samalla voimakkuudella ja sävyllä. Pillin muokkausta halutun äänen saamiseksi sanotaan äänittämiseksi”, Koskinen kertoo.
Äänittäminen voi olla aikaavievää: korva on helposti kuulevinaan, että jokin pilli vajaan 60 pillin sarjasta soi voimakkaammin tai eri tavalla kuin muut.
5) Virittäminen. ”Tavoitteena oli madaltaa virityskorkeutta, ja saimmekin säätövaraa hertzin verran. 21,3 asteen lämpötilassa pääsimme 441 hertzin tasoon”, Koskinen myhäilee. Vuosien varrella säätölaitteisto – kierukat ja hatut – oli hiljalleen nostettu säätökyvyn ylärajoille. Nyt Kangasalan urkutehtaassa valmistetut urut soivat kauniisti – mukana jalkion matalin bassoääni, kenties ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.
Paras sointi saadaan olosuhteiden ollessa lähellä virityksen aikaisia olosuhteita.
+) Pälkäneellä mukana oli ylimääräinen vaihe, kun pillien ollessa pois paikoiltaan saumanauhat taltattiin irti ja uudet liimattiin tilalle. Tässäkin työvaiheessa näkyy kisälli-mestari-oppimisen tulos ja toisaalta urkuihin liittyvä yksilöllisyys. ”Vaikka tätä vuosia tekisi, kaikki kohdattavat urut ovat kuitenkin erilaisia ja niissä saattaa olla yksilöllisiä ratkaisuja. Pälkäneelläkin kohdattiin sellaisia ratkaisuja, joita ei ole tullut muualla vastaan”, Koskinen paljastaa.
++) Pälkäneellä järjestettiin myös mahdollisuus kuulla puhdistettuja ja viritettyjä urkuja heti tuoreeltaan. Koskinen konsertoi virittämisviikon jälkeisenä viikonloppuna. ”Kun lähdin opiskelemaan kanttoriksi, elettiin ajatuksessa, että jokaisen kanttorin olisi hyvä järjestää säännöllisesti urkukonserttitoimintaa. Se alkaa olla kuitenkin hyvin harvinaista”, hän harmittelee.
Erityisen harmilliseksi urkumusiikin laskusuhdanteen tekee Koskisen mielestä se, että sävelletty urkumusiikki on niin paljon muutakin kuin vain hidas ja laahaava, virsiin yhdistetty musiikki.
