”Enempää en päivältä olisi osannut toivoa” – aitoolaiselle Mari Kiurulle maailmanennätysaika ja kaksi EM-kultaa

Mari Kiuru on nyt maailmanennätysnainen.

Aitoolainen Mari Kiuru voitti kaksi henkilökohtaista kultaa hengenpelastuksen EM-kilpailuiden ensimmäisenä päivänä Italiassa. Suomen naiset, Kiuru ja Anne Hiltunen, lisäsivät maajoukkueen mitalisaldoon myös hopeisen mitalin joukkuekilpailussa.

Kiurusta tuli viime vuonna ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut kultaa Hengenpelastuksen MM-kilpailuissa masters-sarjassa. Eilen Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella ensihoitoesimiehenä työskentelevä Kiuru voitti kaksi EM-kultaa, joista toisen maailmanennätysajalla 39.27 50 metrin mannekiinin kantokisassa. Kiuru kilpaili 35-39-vuotiaiden naisten sarjassa.

– Eilinen kisapäivä oli pitkä mutta onnistunut. Vaikka odotusaika illan viimeiseen lajiin oli pitkä kuumassa hallissa, kroppa toimi vedessä uskomattoman hyvin. Olen todella onnellinen illan uinnista. Enempää en päivältä olisi osannut toivoa, Mari Kiuru kommentoi.

Toisen kultaisen mitalinsa Kiuru kauhoi 200 metrin esteuinnissa.

– Esteuinti oli loppua kohti aika hapokas veto, mutta onneksi tahti riitti. Aikaan olen oikein tyytyväinen. Se on toiseksi paras kyseisessä lajissa, minkä olen koskaan uinut. Sijoitus oli tietysti enemmän kuin mieluisa, Kiuru mietti kisan jälkeen.

Hopeaa Suomi nappasi naisten joukkuekilpailussa köydenheitossa. Suomen joukkueessa kilpailivat Mari Kiuru ja Anne Hiltunen.

EM-kilpailuissa kilpailevat Mari Kiurun (Pälkäne) ja Anne Hiltusen (Helsinki) lisäksi Aleksandr Efimov (Vantaa) ja Joonas Kuivalainen (Salo).

EM-kisat pidetään joka toinen vuosi

Kansainväliset hengenpelastuskilpailut käydään altaassa sekä avovedessä. Joka toinen vuosi pidetään EM-kilpailut ja joka toinen vuosi MM-kilpailut. SM-kilpailut järjestetään vuosittain. Laji kehitettiin ensisijaisesti kannustamaan hengenpelastajia kehittämään, ylläpitämään ja parantamaan olennaisia fyysisiä ja psyykkisiä taitoja, joita tarvitaan ihmishenkien pelastamiseksi vesiympäristössä. Ensimmäisen kerran hengenpelastuksessa kilpailtiin Australiassa 1907. Ensimmäiset SM-kilpailut järjestettiin 1990. Alun perin Suomessa kilpailtiin vain allaslajeissa. Rantalajit tulivat mukaan vuonna 2015.

 

Suomen maajoukkueen EM-tuloksia 17.9.:

200 m Obstacle swim, naiset 35-39 -vuotta: 1) Mari Kiuru 2:27.29 (FIN), 2) Zdenka Krcalova 2:28.85 (FRA), 3) Anneke Haaser, 2:54.40 (GER).

Line throw, naiset 35-39 -vuotta: 1) Wadgassen, 18.60 (GER), 2) Team FSL, 21.87 (FIN), 3) Ecole de sauvetage cotie, 22.62 (FRA).

50 m Manikin carry, naiset 35-39 -vuotta: 1) Mari Kiuru 39.27, ME, (FIN), 2) Zdenka Krcalova, 40.56 (FRA), 3) Anneke Haaser, 42.83 (GER).

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *