”Syyskuun lopulla on nähtävissä kellastuva luonto ja sänkipellot. Näin on ollut aina, vuodesta, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Vuoden kierto luonnossa, viljelysmailla ja ihmisten elämässä on tätä päivää, mutta se on myöskin osa suurta kertomusta, missä vuosi seuraa toistaan, sukupolvet isästä poikaan ja äidistä tyttäriin etenevät kuin nuoruuden kesät harmaantuvaan syksyyn ja aikakaudet jättävät jälkiänsä, eikä mikään enää palaa, vain muisto jää.”
Näin runollisesti aloitti kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti juhlapuheensa Rautajärven Rautahovissa toissa sunnuntaina vietetyssä Kalle Antinpojan muistojuhlassa. Puheessa korostuivat merkittävän miehen juuret Kukkian rannoilla ja vainioilla. Vaikka tie vei välillä muualle, Kukkian seutu viipyi rakkaana, ja sinne oli pian palattava: laskettava pyydykset ja kalastettava.
Rautahovissa oli suuren sukujuhlan tuntua, sillä Kalle Antinpoika Pätiälän laajaan perillisten joukkoon kohdistettu kutsua saapua muistelemaan Kallen vaiheita oli uponnut hyvään maaperään. Väkeä oli joka puolelta Suomea, sillä kallenpojat ja -tytöt ovat levittäytyneet laajalle. Nyt kokoonnuttiin yhteen ja juhlan parasta antia monelle olivat varmasti ”sinäkö se oot ” -tyyppiset tapaamiset, halaukset ja kuulumisten vaihdot. Yksi ja toinenkin kirjoitti ohjelmansa taakse sukupuun pätkää, että mitenkäs me nyt ollaankaan sukua keskenämme?
Juhlan idea ja toteutus oli kahden serkuksen aikaansaannosta. Eija Laine ja Mervi Kortelahti etsivät mahdollisimman monen sukulaisen yhteystiedot ja saivatkin siis paikalle yli sata henkeä, joukossa paljon myös nuorta polvea lapsineen. Mukaan mahtui myös muita paikallishistoriasta kiinnostuneita luopioislaisia. Ennen juhlaa kierrettiin bussilla Kalle Antinpojalle tärkeillä paikoilla ja laskettiin seppele hänen haudalleen Luopioisten kirkkomaalle.
Torpanpojasta suurmieheksi
Kalle Antinpoika on Luopioisissa tuttu mies, jonka syntymästä on kulunut 180 vuotta. Hänen tarinansa ei ole tavanomainen ja sen jäljet tuntuvat yhä. Hänen elämänsä oli osa suurta kertomusta – kuten Unnaslahti sanoi – kertomusta, jossa suuriruhtinaanmaasta kasvoi itsenäinen valtio, sen torpparinpojista suurmiehiä ja sen perillisistä Suomen rakentajia. On käsittämätöntä, millaista uurastusta Kalle Antinpojalta vaati nousta säätynsä alemmilta portailta suurmaanomistajaksi, sahapatruunaksi, tehtailijaksi ja arvostetuksi mieheksi, joka vaikutti voimakkaasti kotipaikkakuntansa kehitykseen.
Kalle Antinpoika eli tyystisen elämän – eli säästeliään. Rahaa ei tuhlattu vaan se pantiin poikimaan. Velkaa oli niskassa välillä sietämättömiä määriä, kun isäntä saattoi saapua matkoiltaan ties minkä kartanon omistuspaperit taskussaan. Velat kuitattiin tyystyydellä ja ankaralla työnteolla. Kalle Antinpoika oli myös suurperheen isä, joka ennen kuolemaansa joutui hautaamaan kymmenen lastaan ja kolme vaimoaan. Hän piti tärkeänä, että jokainen lapsi sai omistukseensa maata, sillä maata Kalle Antinpoika kunnioitti ja arvosti yli kaiken.
Seppo Unnaslahden sanoin: ”Kalle Antinpoikaa voi lähestyä veljellisesti ja tuttavallisesti, koska hän oli kansan mies. Hän oli perushämäläinen. Elämän varrella saavutettu maine ja kertynyt varallisuus eivät tärvelleet kansanomaisuutta. Hän pysyi hevosmiehenä ja kalamiehenä ja ennen muuta maata viljellessään sopeutui nöyrästi hyviin ja huonoihin aikoihin, onnettomuuksiin ja kuoleman kohtaamiseen lähipiirissäänkin. Hänellä oli yhteinen kieli ja murre palvelijoittensa, torppareidensa ja sukulaistensa kanssa Hän ei suostunut nousemaan korokkeelle vaan tallasi samaa maata muiden kanssa ahkeroiden ja säästäen.”
Pätiälät ajan virrassa
Pätiälän suvun nuorempien poikien esitettyä kansanmusiikkia päästiin kuulemaan päivän toista esitelmää. Sen piti Markku Sara, jonka isoäidin isoisä Kalle Antinpoika oli. Sara on kirjoittanut kuuluisasta sukulaisestaan, suvustaan ja Suomen lähihistoriasta teoksen ”Ei maaten markkoja koota, eikä istuen isoja rahoja”.
Kirja tavallaan jatkaa Kalle Antinpojan tarinaa siitä, mihin hänen tyttärensä Ämmätsän kartanon emäntä, kirjailija Hanna Rauta lopetti. Saran kirjassa käydään toki läpi myös Kalle Antinpojan ja hänen jälkeläistensä vaiheet. Yksittäiset ihmiskohtalot on sidottu ajan viitekehykseen, maamme yhteiskunnalliseen kehitykseen ja Luopioisten oloihin. Kalle Antinpojan nuoruudessa maa oli tiukasti agraarinen luokkayhteiskunta, jossa jokainen tiesi paikkansa. Luopioisissa tämä merkitsi erityisesti maanomistajien ja heidän maitaan viljelevien torppareiden välistä kuilua, olihan pitäjä suurten kartanoidensa ansiosta hyvin torpparivaltainen. Vähitellen osa torppareista onnistui siirtymään luokkakierrossa ylemmäksi ja aatelisten maanomistajien asema heikkeni. Koettiin ankara sisällissota, jota Sara kuvaa koskettavasti yksilöiden tasolla, miten kartanoiden naiset pakenivat hevosella ja reellä öisiä järvenselkiä myöten Kuhmoisiin.
Maailman pyörät pyörivät siihen malliin, että tilojen vauraus alkoi olla yhä enemmän sidoksissa niiden metsiin ja sahatavaran tuottamiseen. Puuta kaadettiin, sahattiin ja kuljetettiin valtavia määriä. Myös meijeriteollisuus kukoisti. Oli siirrytty jälkiagraariseen jalostusteollisuuteen. Tämä kaikki tuotti rikkauksia Kalle Antinpojalle ja hänen lapsilleen.
Kaikki tuntui olevan hyvin, ja vanha patruuna voi hyvillä mielin kutoa rysiä ja kalastella Kukkialla. Sitten maailma heilahti jälleen. Kalle Antinpoika ei onneksi ollut sitä enää näkemässä. Suuri pörssiromahdus vuonna 1929 vaikutti Suomenkin salomailla. Puulla ei yhtäkkiä ollutkaan mitään arvoa. Taapelit homehtuivat rannoilla, kun kukaan ei ostanut sahojen tuotteita. Aina valppaat pankinjohtajat sen sijaan kokivat uskomattoman onnenpotkun. Monet tilat ja talot oli kiinnitetty räystäitään myöden uusien metsien ostoa varten, uusien sahojen, uusien laivojen hankkimiseksi. Kun kiinnityksillä ei enää ollut arvoa, tilat ja talot alkoivat kaatua pankkien syliin. Niin kaatui Kalle Antinpojan pojan omistama Kantolan kartanokin, samoin pojanpojan Villen Ruokola Pälkäneellä. Vähitellen ei suurista maaomistuksista ollut jäljellä kuin osa, ja maa oli täynnä työttömiä metsätyö- ja sahamiehiä. Omaisuuden uusjako koko maassa ravisteli vanhoja rakenteita.
Kalle Antinpojan perillisten tarina jatkuu yhä. He vaikuttavat kaikkialla elinkeinoelämässä, kaupan piirissä, maataloudessa. taiteessa, akateemisessa maailmassa. Rautajärven juhlassa tuntui käsinkosketeltavana yhteisten juurten, yhteisen menneisyyden läsnäolo. Näin on Suomea rakennettu – ja Luopioista.
Päivi Loukamo
