Vaatteiden, lelujen ja kodin tavaroiden kierrättämisestä on tullut yhä useammalle täysin tavallinen osa arkea. Kierrätysmahdollisuuksia on monia: joku vie itselleen turhaksi jääneet vaatteet hyväntekeväisyyteen, toinen myy tavaroita Facebookin kierrätysryhmissä, kolmas luottaa perinteiseen kirpputorimyyntiin ja neljäs lahjoittaa omille lapsille pieniksi jääneet vaatteet sukulaislasten käytettäväksi.
Jokaisessa kierrätystavassa on omat etunsa ja huonot puolensa. Ahkera Facebook-myyjä juoksee alvariinsa postissa kiikuttamassa myytyjä paketteja uusille omistajilleen. Koko ajan nousevat postimaksut heijastuvat suoraan tuotteen hintoihin: euron paidalle tulee suhteessa isot postimaksut. Facebook-myynnissä pitää myös olla valmis vastailemaan kiinnostuneiden lisäkysymyksiin tuotteesta, ja oma aikansa menee myös kaupantekoon liittyvien yksityiskohtien sopimiseen.
Osa taas suosii perinteistä kirpparia: kun kierrätettäviä vaatteita ja esineitä alkaa olla pöydällinen, on aika varata kirpputoripöytä ja laittaa tavarat kirpparikuntoon ja hinnoitella ne.
Näin ruuhkavuosien keskellä sitä tuntuu, että perinteinen kirppispöytä on näppärin tapa päästä lapsille pieniksi jääneistä vaatteista ekologisesti eroon. Kirppistely voi kuitenkin olla melkoisen ärsyttävää, vaikka kauppa sinänsä kävisikin hyvin.
Eräällä kerralla kävi niin, että kirppispöydässäni olleiden vaatteiden hintalappuja vaihdeltiin keskenään. En ollut hoksannut kirjoittaa hintalappuihin tuotteiden nimiä, joten hintalappujen siirtely halvemmasta tuotteesta kalliimpaan kävi helposti, eikä kassahenkilökunta tietenkään osannut ihmetellä mitään. Aika ärsyttävää oli tajuta, että 15 euron takki oli lähtenyt jonkun matkaan viidellä eurolla ja kahdeksan euron merkkifarkut kolmella eurolla.
Toisella kerralla olin koonnut kuopuksen alushousuista ja sukista valmiita paketteja tyyliin viidet kalsarit ja kolmet sukat tiettyä kokoluokkaa. Pöytää siistiessäni huomasin, että alushousuja ja
sukkia oli siirrelty pusseista toisiin. Tutkaillessani tilannetta tajusin, että osa kalsareista ja sukista puuttui kokonaan. Niitä ei ollut omalla pöydälläni, ei lähipöydillä eikä löytötavaroiden joukossa. Johtopäätös: jonkun oli täytynyt varastaa ne. Teoriaa tukee myös sen, että hukkaan jääneet asusteet olivat juuri niitä hyväkuntoisimpia tai uusia. Taloudellinen tappio jäi pieneksi, mutta ärsytystä moinen havainto silti herätti.
Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka ottavat kirpparipöydiltä tavaroita mukaansa ja jättävät ne sitten lojumaan jonnekin ihan muualle. Jos tuote on aseteltu edes jossain määrin siististi väärään pöytään, se ei ärsytä niin paljon kuin silloin, kun se on levitetty pöydälle niin, että omista myytävistä tavaroista ei näy enää mitään. Eräälläkin kirpparikerralla raahasin miesten L-koon froteekylpytakin pois pöydästäni, jossa se oli lojunut valtoimenaan ties kuinka kauan. Kylpytakin alle kovin moni kirpparikävijä tuskin viitsi edes vilkaista.
