Tuula Reinhard pyörähteli poskensa punaisiksi

Olli Nurminen, Pirkko Vihtiälä, Tuula Reinhard, Pirkko Vilhunen ja Liisa Koivunen tanssin pyörteissä. Kuva:Terttu Hanki-Mäkelä.

 

Tuula Reinhardin jalat tapailevat vieläkin tanssiaskeleita, vaikka haitarin sävelet ovat Pentorinteen vanhainkodin ruokasalissa jo vaimenneet.

– Olisi kyllä pitänyt laittaa korkokengät jalkaan, Reinhard harmittelee lenkkarivalintaansa.

Pentonrinteen asukkaalle perinteinen tanssimusiikki tuo muistoja mieleen niiltä monilta vuosilta, jolloin hän kiersi ahkerasti lavoilla yhdessä miehensä Leo Reinhardin kanssa. Viime perjantaina rouvaa tanssittivat vanhainkodilla hoitajat ja siellä vierailulla olleet vapaaehtoistyöntekijät.

Reijo Lehdon ja Jorma Rosendahlin haitarien säestyksellä vedetty tanssituokio huipensi Pentorinteessä vietetyn vanhusten teemaviikon. Tuolloin iltapäiväkahvilla oli tarjolla erityistä herkkua, kun sahalahtelaiset vapaaehtoistyöntekijät paistoivat vohveleita koko talon väelle.

Kauneussalongissa lähihoitajaopiskelija Sonja Kirvesoja ja Helli Ahlgren.

 

Kaikkien työ on tärkeätä

Vanhusten teemaviikon jokaiselle päivälle mahtui tavallisesta arjesta poikkeavaa ohjelmaa, kun eri päivinä Pentorinteessä kävi seurakunnan edustaja pitämässä hartauden, Vehkajärven Marttoja laulamassa ja tarjoamassa kakkukahvit sekä koululaisia laulamassa. Torstaina asukkaat pääsivät ulkoilemaan Kuhmalahden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

– Olemme kauhean kiitollisia kaikille, jotka ovat täällä käyneet. Heidän työnsä on todella merkityksellistä, vanhainkodissa hoitajana työskentelevä Terttu Hanki-Mäkelä kiittelee.

– Paljon on ollut yhteisöllisyyttä tämän viikon aikana, hän sanoo yhteisen ponnistelun tuloksesta, jonka onnistumiseksi hoitajat, omaiset ja vapaaehtoiset tekivät yhdessä töitä.

Kynnet punaisiksi hemmotteluhuoneessa

Terttu Hanki-Mäkelä kuvaa viikon tarjonneen tuntemuksia ja virkistystä talon asukkaille. Maanantaina Pentorinteen hemmotteluhuone, kauneussalonki otti vastaan ensimmäiset asiakkaansa. Siellä kampaajana aiemmin työskennellyt hoitaja Maria Kuikka laittoi asukkaiden hiuksia ja vaikkapa siveli punaa huuliin kävijän toiveiden mukaan.

– Meillä on täällä kynsilakkojakin näin paljon, Hanki-Mäkelä näyttää isoa pullopussillista.

Hemmotteluhuoneessa kävi ensimmäisen viikon aikana niin paljon asiakkaita, että sen tarjoama virkistys tulee jäämään osaksi Pentorinteen arkea.

Mutteriksi nimetyn salin pöydille kootut esineet ja maan tuotteet antoivat koettavaa ihmisen eri aisteille. Omenat tuoksuivat, käsien sively lampaan villalla jätti ihon miellyttävän rasvaiseksi, vanhojen Kotiliesien näkeminen muistutti menneistä vuosikymmenistä.

Reijo Lehto (vasemmalla) ja Jorma Rosendahl tahdittivat tanssia. Kuva: Emilia Vähäsöyrinki.