Käsin maalattuja miniatyyrihahmoja on esillä marraskuun ajan kirjastossa

Kangasalan pääkirjastossa nähdään miniatyyreja marraskuussa. Kuva: Lauri Maijala

Kangasalan pääkirjaston ala-aulassa olevassa vitriinissä on marraskuun ajan esillä Figuprojektien vertaisryhmä -harrasteryhmän kokoama näyttely, joka sisältää käsin maalattuja miniatyyrihahmoja. Näyttelyn miniatyyrit ovat Lauri Maijalan ja Tomi Hurmeen maalaamia. Hahmot ovat pääasiassa Games Workshop-peliyhtiön Warhammer- ja Warhammer 40000-pelien fantasia- ja sci-fi-hahmoja. Kaikki hahmot on maalattu siveltimellä pienoismalleihin soveltuvilla akryylimaaleilla. Yhteen ihmiskokoiseen hahmoon on kulunut aikaa noin 1–2 tuntia maalaamisen aloituksesta alustan viimeistelyyn ja hahmon lakkaamiseen. Suuremmissa hahmoissa aikaa on kulunut kymmeniä tunteja.

Näyttely on osa Facebookissa toimivan Figuprojektien vertaisryhmä -harrasteryhmän kirjastokampanjaa. Ryhmään kuuluu yli 700 jäsentä ympäri Suomen, ja se on tarkoitettu kaikille harrastuksesta kiinnostuneille. Syksyn 2019 ja kevään 2020 aikana ryhmäläiset järjestävät kirjastoissa eri puolilla Suomea miniatyyrinäyttelyitä. Tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta miniatyyreistä ja innostaa uusia harrastajia aloittamaan miniatyyripeliharrastus.

Miniatyyripelit (tai figupelit) ovat monipuolinen harrastus, joka mahdollistaa sekä pienoismallien rakentamisen ja maalaamisen, mutta myös toisten kanssa pelaamisen. Osa harrastajista keskittyy pelkästään rakentamiseen ja maalaamiseen, osa pelkästään pelaamiseen, mutta yleensä harrastukseen kuuluvat molemmat puolet ainakin jonkin verran.

Tavallisesti miniatyyrihahmot rakennetaan itse valmiista osista, minkä jälkeen ne maalataan akryylimaaleilla. Hahmoilla voi pelata strategisia taistelupelejä, jotka voivat sijoittua joko historiaan, tulevaisuuteen tai erilaisiin fantasiamaailmoihin.

Pelistä riippuen hahmot voivat olla eri mittakaavaa eli eri kokoisia. Yleisimpiä ovat 28–32 millimetrin kokoluokan pelit, jolloin ihmishahmon korkeus on noin 3 senttimetriä. Pienimmillään hahmot voivat olla vain 6 millimetriä korkeita. Mitä pienempiä hahmot ovat, sitä suurempia taisteluita yhdessä pelissä yleensä käydään. Joissain peleissä käytössä voi olla vain muutamia hahmoja, toisissa jopa satoja tai tuhansia miniatyyrejä yhdessä taistelussa.

Pääasiassa miniatyyripelit eroavat lautapeleistä niin, että pelialueena toimivat pelilaudan sijaan itse rakennetut tai erikseen hankitut pienoismallimaastot: käytössä voi olla esimerkiksi metsiä, mäkiä tai raunioita. On kuitenkin olemassa myös miniatyyrilautapelejä, joissa itse maalattavia miniatyyrihahmoja käytetään pelilaudalla nappuloina. Miniatyyripelit eivät ole roolipelejä, mutta miniatyyrejä voidaan käyttää myös roolipeleissä pelihahmoina.

Tunnetuimmat miniatyyripelit ovat Games Workshop -peliyhtiön luomat fantasiateemainen Warhammer ja sci-fi-teemainen Warhammer 40000. Näiden maailmojen ympärille on kirjoitettu kymmeniä romaaneja ja tehty useita tietokone- ja konsolipelejä sekä elokuva.

Peliviikko marraskuussa

Kansainvälistä peliviikkoa vietetään 4.–10. marraskuuta, jolloin Suomessa järjestetään useita pelitapahtumia. Myös Kangasalan kirjastoissa on pelaamiseen liittyvää ohjelmaa luvassa nuorille. Lautapelejä pääsee pelaamaan Sahalahden lähikirjastossa maanantaina 4. marraskuuta ja Kangasalan pääkirjastossa torstaina 7. marraskuuta, kun Kangasalan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Antti Timonen peluuttaa lauta- ja korttipelejä yli 10-vuotiaille kello 15–18.

Lisäksi lauantaina 9. marraskuuta pääkirjastossa järjestetään Kodareiden koodauspaja, joka on suunnattu 9-12-vuotiaille. Lyhytkurssilla käydään läpi muun muassa ohjelmoinnin ja pelisuunnittelun peruskäsitteitä. Kurssille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 21. lokakuuta.