”Tuntui itsestään selvältä kirjoittaa vapauden ja vastuun mielettömyydestä” – pälkäneläiselle Pyry Vaismaalle merkittävä kirjallisuuspalkinto

– Kiva, kun illat nyt syksyllä pimenevät ja talvi tekee pikkuhiljaa tuloaan. Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat jo takanapäin, ja seuraava rupeama odottaa keväällä. Sen jälkeen voin toivon mukaan pistää valkolakin päähän ja kuvitella tietäväni kaikesta kaiken, tämän vuoden Pikku-Finlandi -voittaja, pälkäneläinen Pyry Vaismaa pohtii. Kuva on otettu syyskuussa Pälkäneen Kirjafestareilla, joilla Pyry Vaismaa toimi paneelikeskustelun vetäjänä.

Pälkäneläinen Pyry Vaismaa on saanut tämän vuoden Pikku-Finlandia- palkinnon. Vaismaa palkittiin Helsingin Kirjamessuilla lauantaina. Voitostaan hän kuittasi 800 euron suuruisen rahapalkinnon. Tamperelaisen Kalevan lukion kolmasluokkalainen käsitteli voitokkaassa esseessään Albert Camus´n romaania Sivullinen.

– Luin Sivullisen ensi kertaa noin vuosi sitten, ja se iski silloin hurjan kovaa. Sittemmin olen kirjoittanut teoksen pohjalta joitakin omia kirjoitelmia ja analyyseja sekä perehtynyt eksistentialismiin laajemminkin. Tuntui siksi itsestään selvältä kirjoittaa tästä kirjasta: vapauden ja vastuun mielettömyydestä ja siitä, kuinka hämärää menoa tämä ihmisenä kekkuloiminen aika ajoin on, Vaismaa miettii.

Palkintoraadin puheenjohtaja Sari Hyytiäinen toteaa, että Vaismaan essee teki raatiin vahvan vaikutuksen persoonallisella tyylillään ja teoksen henkilökohtaisella luennalla. Raatia miellyttivät myös liikkeet teoksen maailmasta reaalimaailmaan, elokuviin ja teoksen filosofiseen taustaan – eksistentialismiin.

– Yllättävät tyylinvaihdokset akateemisesta kirjallisuus- ja taidepohdinnasta arkipäiväiseen kuvaukseen ovat vaikuttavia ja kuvastavat hienosti paitsi kirjoittajan omaa kokemusta myös hänen tulkintaansa teoksen päähenkilön, Mersault’n, kokemuksesta, Hyytiäinen jatkaa.

Raati myös kiitteli vuolaasti voittoisan esseen upeaa lopetusta.

“Niin – hengittäminen, se ei saa siltikään loppua. Sivullinen opetti minut olemaan rehellinen itselleni. Ei pidä pyristellä vastaan, vääntää itseään asentoihin, joissa vain muut näyttävät hyvältä. Liikkeessä täytyy pysyä. Täytyy olla aineenvaihduntaa. Täytyy edetä ripein askelin, tietäen, että jokainen niistä voi olla ratkaiseva pudotus pohjattomaan onkaloon. Kuljen kadulla viistosti ja kaulukset ylhäällä. Taustalla kuulen vain liikenteen melun sekä äänen, joka syntyy, kun pikkukivi rapisee kengänpohjassa pölyistä asfalttia vasten.”

Pyry Vaismaa on vilpittömän iloinen voitostaan.

– Onhan tämä nastaa! Aikaisempien vuosien voittajatekstit ovat olleet mainioita, ja tunnen hetkittäistä hämmennystä sekä syvää kiitollisuutta voitostani, Vaismaa sanoo.

Kilpailussa 37 esseetä

Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 37 kirjallisuusesseetä, joista loppukilpailuun pääsi kuusi. Palkintoraatiin kuuluivat Sari Hyytiäinen (raadin puheenjohtaja, Äidinkielen opettajain liitto), Minna Harmanen (opetusneuvos, Opetushallitus), Karo Hämäläinen (kirjailija ja Parnasso-lehden vastaava tuottaja), Anna Hollsten (yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto) ja Paula Havaste (Suomen Kirjailijaliiton edustaja, kirjailija ja tiedekeskus Heurekan teematuottaja).

Pikku-Finlandia-kilpailu järjestettiin tänä vuonna 35. kerran. Äidinkielen opettajain liiton Pikku-Finlandia-kirjallisuusesseekilpailu toteutetaan Suomen Kirjasäätiön tuella.