”En halua jättää vireää ja aktiivista kylää pulaan” – Eija Uusitalo lopettaa kahvilayrittäjänä, kahvilalle etsitään jatkajaa

Vuoden 2015 Pimmeemmän kaupan illassa Eija Uusitalolla riitti kiirettä tiskin takana.

Rautajärven Itäkeskuksessa sijaitsevalle kahvila-ravintola Elotähkälle etsitään uutta yrittäjää. Melkein 20 vuoden yrittäjäuran tehnyt Eija Uusitalo siirtyy sivuun kuluvan vuoden lopussa terveydellisistä syistä.

– Kahvilatyössä kun tarvitaan ripeitä ja terveitä jalkoja, Uusitalo toteaa.

Kahvilatoiminnan Uusitalo yritti lopettaa jo kertaalleen kaksi vuotta sitten, mutta aie ei vielä tuolloin toteutunut. Lopullinen varmuus päätöksestä syntyi viime kesän aikana, kun Uusitalo joutui ajoittain kulkemaan töissä keppien kanssa.

– Toivotaan, että jatkaja löytyy – vireä ja aktiivinen kylä ansaitsee oman kahvilan, Uusitalo sanoo.

Kahvila Elotähkä on toiminut Rautajärven ”Itäkeskuksessa” vuodesta 2012 alkaen. Sitä ennen kahvila sijaitsi Rautahovilla. Uusitalon toiveissa on, että kahvilalle löytyisi jatkaja, joka voisi kehittää monipuolisen kahvilaravintolan toimintaa edelleen.

– Kylässä on hyvää pöhinää, omaleimainen tunnelma, ja tänne on muuttanut myös nuoria ihmisiä. Uusi yrittäjä saa varmasti kylän väen tuen sekä vakaan asiakaskunnan taakseen. Nyt on hyvä tilaisuus uudelle energialle ja ideoille, Uusitalo näkee.