Katso kuvat: Lähestyvä syysmyrskykään ei pidätellyt ilotulitukseen huipentunutta Pimmeemmän kaupan iltaa

Ilotulituksen onnistumista osa tulijoista oli jännittänyt pitkin päivää. Huoli oli turha – ja ilotulitus komea. Kuva: Hannu Söderholm.

Perjantai pimeni Luopioisissa kirkastuakseen iltakahdeksalta alkaneen ilotulituksen voimin. Jo sitä ennen pimeyttä halkoivat liikkeellä olevien autojen valot, raitilla kulkevien ihmisten matkapuhelinten kirkkaiden näyttöjen kajo ja yritysten ikkunoiden loiste. Väki oli kiitettävän hyvin liikkeellä jo viidestä lähtien.

Yllätyskassien ja tarjousten ohessa seurattiin kemiallisten reaktioiden kehittymistä, arvuuteltiin ja arvottiin. Yksi pähkäilypisteistä oli Volkswagen Transporterin kuusivaihteisen automaattilaatikon osien määrän arvaaminen.

– Arvauskisaa oli odotettu ja moni oli pohtinut osien määrää ennakkoon. Eräskin rouva oli googlannut vaihteistoja, mutta hakukone halusi myydä hänelle vain autoja eikä oikeaa vastausta löytynyt mistään, kertoo arvonnan takana olleen Kolari-Specialin Sari Päätalo.

Tapahtuman pimeän hengen mukaisesti kyseisen arvuuttelun oikean vastauksen – 555 osaa – jätti autoton vastaaja naapurikunnan puolelta.

Vaikka kalustoesittelyssä ollut Aitoon VPK:n hälytysosasto olikin paikalla turvaamassa ilotulituksen sujumista, rakettien räiskeen kannalta onneksi tuuli yltyi turhan kovaksi vasta myöhemmin. Paikoin seudulla pimeni kirjaimellisesti perjantai-illan päätteeksi, kun voimakas tuuli kiusasi sähköverkkoja ja sen myötä myös asukkaita.