Koko Aitoo juhlii Honkalassa

Aitoon kylä on muutakin kuin vain kylä. Se on omanlaisensa sisukas ilmiö kymmenien Pirkanmaan kylien joukossa. Siksi ei olekaan mikään ihme, että Aitoo ja AiKa ry pokkasi loppukesästä jo toistamiseen Pirkanmaan vuoden kylä -palkinnon.

Tätä tunnustusta päätettiin juhlia koko kylän voimin, ja niinpä Aitoon Honkalaan levittäytyykin tulevana lauantaina todellinen kyläjuhla. Ajankohdaksi valikoitui tämä sateisen harmaa marraskuu, koska maaseudun ihmisten työt ulkosalla on tähän aikaan jo tehty, ja väki voi hyvillä mielin kokoontua sisätiloihin nautiskelemaan kaikessa rauhassa ohjelmasta ja hyvästä seurasta.

Samassa tilaisuudessa juhlii myös Aitoon Martat ry kymmenenvuotista tapahtumarikasta taivaltaan. Honkalassa esittäytyvät myös kaikki kylän yritykset sekä yhdistykset, ja esillä on Aitoon koulun oppilaiden ”Unelmien urheilukenttä” -tuotoksia.

Kyläjuhla alkaa kello 14 ja tilaisuuden avaa Aitoon VPK:n puheenjohtaja Erkki Hyöki. Kunnanjohtaja Jussi Teittinen tuo tervehdyksensä tilaisuuden alkuun Pälkäneen kunnan osalta, ja marttatervehdyksen juhliin välittää Marja Kuuteri Pirkanmaan Martoista. Musiikkipuolesta vastaa lumoavaääninen Markku Ylijoki yhtyeineen.

Tervehdysten ja muistamisten jälkeen nautitaan musiikista sekä kahvipöydän antimista. Kyläjuhlan lopuksi on tanssit orkesterin tahtiin aina kello 17 saakka. Kyläjuhlaan kutsutaan kaikki aitoolaiset, seudun vapaa-ajan asukkaat ja Aitoon Marttojen jäsenet. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Aitoo Pirkanmaan vuoden kylä 2019 -juhla Honkalassa la 16.11. klo 14-17